10.12.2012/ Lukukausi uhkaa loppua...

Mihin se syksy nyt taas hujahti? Loppusyksy oli niin työntäyteinen, etten juuri kerennyt asiaa miettiä, tuttuja kursseja ja tuttuja opiskelijoita.... Uusia haasteita kuitenkin. Jokainen ryhmä on erilainen ja ne kehittyvät ikäänkuin eri suuntiin. Jännä nähdä miten viime vuoden nuorista on joitakin kasvanut aikuisempia ja ammatillisempia, toisissa ryhmissä taas on kasvettu eri suuntaan ja välejä selvitellään aikalailla. Ryhmädynamiikka on sitten mielenkiintoinen juttu ja miten siihen osaisi sitten opettajana ottaa ohjat nin, että osaisi oikeaan suuntaan tuota ryhmää luotsata.

Tänä syksynä aloittaneiden ryhmien "hanimuunit" on ohi ja mielenkiintoisia nuoria on taas aloittanut aika joukko. Oma graduni alkaa pikkuhiljaa muodostumaan ja odotan innolla loppu viikoa ja sitä, että saan eettiseltä toimikunnalta luvan (toivottavasti :) ) aloittaa nuorten haastattelut gradua varten...

Nin se vaan on, ettei tämä oppiminen ja uusien asioiden opettelu näytä loppuvan lainkaan... Huomenna aijon vakaasti panostaa myös NTM- koulutukseen...

12.11.2012/Suskin supinoiden päiviystä...

Kyllä on tällä opella kiire, paljon tapahtuu, hyvä kun pysyy itse mukana...


Arkityö:
Tapahtumarikasta uuden työelämäpainotteisen nuorisorhmän kanssa. En vaihtaisi työtäni pois, on se mielenkiintoista vaikka aika hektistä. Kurssien suunnittelusta opin jatkuvasti jotain uutta, verkkokursseja hiotaan ja viilataan, joka ryhmällä omat haasteensa. Haasteita riittää siis, oli kurssit verkossa tai ei ;)

Sosiologian opinnot:
Gradua pukkaa. Ja kiirettä pitää. Nuorten lähihoitajaopiskelioiden arvoista gradua teen kyselytutkimuksena ja havainnointia apuna käyttäen. Kyselykaavake eettiselle toimikunnalle lähtee vielä tällä viikolla. Ei paineita, aihe kiinnostaa itseä ja on mielestäni osa nykyistä työtäni ja saan siitä varmasti itselle uutta ajatusta...

Näyttötutkintomestari opinnot:
Puolessa välissä ollaan ja onhan tämä selkiytynyt. Itse opiskelu ei ole niin kauheaa, mutta tulevaa työmäärää hieman jännitän. Kolleegat tuntuvat olevan NTM -toiminnan takia vähintäänkin stressaantuneita. Apua!

Video pedagogisena välinenä opinnot:
Ääh, ääniluentoni verkkokurssilla kuulostaa nyt tosi kököille, tekee mieli tehdä ne uudestaan. Olen oppinut tekemään ihan hienoja viedoit ja editoimaan niitä. Tähänhän voisi vaikka uppoutua!

ja sitten vielä sivubisnes:
Hurahdin helmiin... Puisia palleroita kaikissa maailman väreissä, ah niin terapeuttista! Hurahdin sitten niin, että piti toiminimi laittaa pystyyn kun niitä tulee myytyä sitä mkaa kun niitä tekee. Verkkosivut tänne löytyy tästä linkistä...

Tämä ope siis ohjaa ja opiskelee, harrastaa ja puuhastelee. Ehkä näillä eväillä jaksaa kevättä odotella tämän kamalan pimeän vuoden ajan yli...

30.7.12/ Kohti uutta lukuvuotta

Loma alka olemaan lopuillaan ja uudet haasteet kutsuu... Rohkeasti siis kohti näyttötutkintomestari -koulutuksen materiaalia..

1. Luennon kuuntelin jo ennen lomaa, aiheena orientaatio näyttötutkintotoimintaan ja -järjestelmään. Tunnelmat ovat hieman sekavat. Koulutus ja koko tuo näyttötutkintojärjestelmä vaikuttaa oikein mielenkiintoiselle ja järkeenkäyvälle. Juuri työelämän tarpeisiin syntyneelle hyvälle "uudelle" innovaatiolle. Kuitenkin, kun olen kuunnellut opekolleegoitani, olen hieman paniikissa. Miten työnkuvaa muuttuu, olenko hermoraunio kaikkien tutkintotilaisuuksien jälkeen ja joudunko nyt unohtamaan lomat ja vapaa-ajan tyystin....?

2. Luento näyttötutkintojen järjestämissuunnitelmaa koskien piti sisällään aika paljon minulle uutta tietoa. Ymmärrykseen tuli nyt tuo järjestämissuunnitelman tärkeys ja kuinka tuo tehty sopimus sitoo. Sen laatimisessa täytyy siis olla hyvinkin tarkka ja tarkastella koko prosessia varsin kattavasti. Suunnitelma ei saa myöskään olla yhden ihmisen varassa, vaan sen teossa on useampi taho ja näkökulma huomioitava.

Täytyykin seuraavaksi kaivaa siin oman organisaation näyttötutkintojen järjestämissuunnitelmat, kuinkahan helposti ne on löysettävissä??

Mielenkiintoinen, minulle uusi tieto oli myös se, ett näyttötutkinnon järjestejän ei ole pakko olla oppilaitos vaan järjestämislupaa voi hakea myös muut tahot ja yhteisöt. Oleellista on kuitenkin muistaa, ettei uutta näyttötutkintoa voi aloittaa ja toteuttaa ennen kuin opetushallituksen nimi ja leima on paperissa.

Hyvä ja perusteellisesti tehty järjestämissuunnitelma on siis tärkeä työväline. Se pitää sisällään tietoa josta kiistatilanteessa voidaan aina asioita tarkastaa ja toisaalta se on myös järjestävän organisaation laadun tae.

Kun menen työhuoneeseeni seuraavan kerran, täytyy printata ihan oikeasti tuo oph:n näyttötutkinto-opas ja takastaa järjestämissuunnitelmamme..

Tästä se lukuvuosi taas uusine näkökulmineen lähtee liikkeelle!

17.6.2012/ Näyttötutkintomestari

Tästä se taas lähtee uudet kujeet ja aatokset, tällä kertaa NTM-koulutus ja samaan syssyyn gradun suunnittelu.
Ensimmäinen lähipäivä NTM-koulutuksessa olikin meillä jo ja noin mutu-tuntumalla opelle on käsittelyssään aika haasteellinen sakki. Lähes kaikki opetajat ovat esimiehensä kehoituksesta koulutuksessa, ja tuntuu olevan pientä muutosvastarintaa ja motivaation puutetta. Niinhän minullkin. Aina pitää ensin vähän murputtaa, mutta kyllä se tästä taas lähtee. Se mikä tehdään, tehdään sitten niin hyvin kuin pystytään.

Se oli ensimmäisellä lähipäivällä mukava huomata, että katselemme näyttötutkintoa opettajien kesken kaikki kovin eri kantilta, toiset ovat täysin neitsyitä näyttöjen suhteen, osalla on omia opiskelijoita jo ollut jotka ovat näyttöjä suorittaneet. Osalla oli kokemuksia organisaatioiden kanssa yhteistyössä paikkojen hankinnasta ja näyttöihin perehdytämisestä ja minulla taas on kokemusta organisaatiopuolelta näytönvastaanottajana ja organisaationedustajana kolmikantakeskusteluista.

Mielenkiintoiseksi tosiaan nousee se, että miten tämä poikkeaa tai mitä yhtymäkohtia tällä on nuorten ammattiosaamisten näyttöjen kanssa? Samaan lh- tutkintoon on monta polkua, aikuisilla ja nuorilla, onko se hyvä vai huono? Mihin tämä homma on menossa ja olemmeko samassa ymmärryksessä työelämänedustajien kanssa tästä tavasta saavuttaa lähihoitajan pätevyys? Aika mielenkiintoisia pohdintoja on taas edessä. Ompa mukavaa taas päästä "pureskelemaan" ajatuksiaan tänne blogiin....

Tästä tämä taas lähtee!

2.5.2012/ Uudet opiskelut uudet haasteet...

Sosiologia tässä on nyt sitten starttaillut vauhdilla, tenttiä pukkaa, tenttiä pukkaa... Kuulin tänään myös, että minut on ilmoitettu näyttömestarikoulutukseen, joten siitä sitten uutta näkemystä taas tähän open työhön lisää... Todellakin on olo ettei vierivä kivi sammaloidu. Tässä ei oikein tahdo keretä pysähtymään lainkaan, mutta kai se on vierittävä kun on vauhtiin päässyt!

11.5.2012/ Pedagogisesti pätevä....

Eilen siis juhlittiin valmistumista, etappi saavutettu, open paperit hankittu. Nyt on virallinen diplomi siitä, että todistetusti ajatuksissani ja teoissani jotain tokkua on, kun Alame on oppimistekoni kasonut pätevöitymisen merkiksi.

Olo on haiken helpottunut, mutta toisaalta jo uusia asioita kohti menevä. Nyt pärjään itsekseni, olen saanut vuoden aikana roppakaupalla ymmärrystä itsestäni oppijana ja niistä tavoitteista, joita kohti haluan edeleen ponnistella. Suskin supinat jää elämään ja tänne jatkossakin varmasti ajatuksiani jatkojalostan. Toivottavasti joku kollegoista joskus eksyy niitä kommentoimaan, olisi aika kiva juttu.

Kiitos kaikille opiskelukavereille ja opettajille, erityisesti Alamelle, vuosi on ollut alkujännityksestä huolimatta todella mahtava! Nyt lepoa, että uusi viikko alkaisi taas vastaanottavaisin mielin...

16.4.2012/ PITS3 jälkimaininkeja...

Viimeinen pienryhmämme yhteinen tuotos nauhoitettiin toissapäivänä. Suurista suunnitelmista huolimatta jälleen olimme vajaa lukuisena. No, tätähän tämä on. Parhaani olen yrittänyt ja mielestäni kaikki hommat saatiin ryhmätöinäkin tehtyä, välillä vaan pienemmällä porukalla. Jotenkin vaan tuntuu että kaikki aikataulutukseen, päätöksiin ja itse toimimiseen jäi aina meidän kahden, minun ja P:n harteille. No, edelleen, näillä on menty ja näinhän se menee muuallakin, pienryhmän jäsenet eivät aina voi olla yhtä innokkaana ja aktiivisena yhteisessä tavoitteen kimpussa.

Jäin miettimään myös omaa tiimiäni töissä. Meillä on jotenkin ihanan erilaisia ihmisiä ja jokaisella kova halu tehdä työnsä hyvin. Se jotenkin ruokkii myös minua, viimeksi tullutta tiimin jäsentä tekemään työni mahdollisimman hyvin. En kehtaa antaa muuta kuin parhaan panokseni tiimille. Se riittää, yritän parhaani näissä olo suhteissa.

Jotenkin sitä huomaa myös ihmisen inhimillisyyden ja siihen liittyvän elämän raadollisuuden, kun on joku selitys poissaoloille ja tekemättömyydelle niin sitä ryhmän jäsenenä antaa paljon anteeksi ja avustaa. Missähän kohtaa menee se raja, missä itse laittaisi stopin, että nyt jos ryhmän jäsen ei osallistu niin sitten pysyköön pois? En ole nykyisessä työssäni onneksi tähän tilanteeseen törmännyt. Pienryhmän toiminnassakin onneksi viimeisen sanan sanoo opettajamme. Aikamoista vastuun pakoilua huomaan nyt itsessäni...? En kaipaa entistä esimiestyötä, jossa jouduin usein puuttumaan tällaisiin tilanteisiin ja vertasin työtäni usein "hiekkalaatikon reunalla istumiseksi". Nyt olen ammatillisten aineiden opettajana hyvin itsenäisesti työskentelevä. Vastaan vain omasta työtäni ja miten sen hoidan.

Opiskelijoiden ohjauksessa on kuitenkin eri sävy. Oppimiseen liittyy aina jotain mitattavia tuloksia ja jos niihin ei pääse, on mustaa valkoisella miksi opiskelija putoaa kelkasta. Vertaisena toimiessa niin pienryhmässä kuin ammatillisissa piireissä puutuminen toisen tekemättömiin töihin on paljon hankalampaa. Miksi? Miksi meidän on niin vaikea antaa tuota rakentavaa palautetta kollegalle? Miksi on vaikea pitää työ ja henkilökohtaiset piirteet erillään, vaan hermostumme palautteestajoka pitäisi olla omaan ammatilliseen kasvuun liittyvää uuden näkökulman oppimista? Miksi selittelmme kun saamme palautetta? Miksi emme vain sano kiitos, yritän ajatella asiaa uudelta kantilta ja muuttaa toimintaani...

Säljö-Kaikkoslainen opettajani jää miettimään, että miten Säljö tai Kaikkonen kävisi keskustelua omien kollegoiden kanssa, millä pelisäännöillä mennään ja missä tulee raja vastaan...?

Jokaisen erityisen yksilön huomioiminen ryhmässä omiene erityisine piirteinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki sooloilu tai tekemättömyys on ymmärrettävää ja/tai hyväksyttävää. Rajojen veto "ei tasapäisessä" ryhmässä on vaan hankalampaa. Ehkä. Ja näin se lähti taas opettajan viikko reippaasti käyntiin...!!

11.4.2012/Opetuksen seurantaa/YYT lähihoitajanuorille toisessa sos. ja terveysalan oppilaitoksessa

Aamun olin seuraamassa huomattavasti kokeneempaa kolleegaa toisessa oppilaitoksessa. Kurssi oli sama, jota itse olen nyt viemässä verkkoon. Heti kättelyssä kiinitin huomiota siihen, että kurssi on koottu ihan eri tavalla ja painotukset aivan erilaisia kuin omassa opinahjossamme. Lähihoitajia voi siis valmistua ilmeisemminkin kovin eriopein...

Opettaja oli koonnut varsin massiivisen (100sivua) käsittävän oman tietopaketin kurssille, jota käsiteltiin kolmessa osassa. Jokainen osio piti sisällään pienen osakokeen. Osakokeiden keskiarvo määritti kurssin arvosanan. Tietopaketti piti sisällään hyvin tarkkaa tietoa yhteiskuntamme laista ja asetuksista, ikään sidonnaisista oikeuksista ja velvollisuuksista, sekä taloudenhoitoon ja kansantalouteen liittyvää tietoutta. Huh, ihan hengästyin kun silmäilin pakettia läpi, pystyvätkö opiskelijat todella sisäistämään tuon kaiken kurssilla? Painotus oli kurssilla selkeästi lain puitteissa toimimisessa ja velvollisuuksien ja oikeuksien sisäistämisessä. Meillä kurssi on lähdetty toteuttamaan lähinnä aikuiseksi ja kansalaiseksi kasvamisesta ja oman elämän hallintaan liittyvien seikkojen ymmärtämisestä. Lait ovat vielä jossain kaukana....

Huomion arvoista oli mielestäni sekin, että luokassa istui tunnin alkaessa vain 5 opiskelijaa, yli puoli tuntia myöhässä tuli yksi opiskelija. Näistä viidestä opiskelijasta yksi nukkui koko opetuksen ajan, tuo kuudes myöhässä tullut nukahti myös. Molemmat otsat pulpettia vasten. Kaksi opiskelijaa oli kovin aktiivisia ja kaksi oli aivan hiljaa. Opettaja oli kertonut myös selkeät säännöt tunneillensa, epäasiallisesta käytöksestä (kiroilusta) varoitus ja kahdesta varoituksesta ulos. Taukoa pidettiin tasan kymmenen minuuttia, ajastin kävi ja ovi meni lukkoon.

Luokassa oli tosiaan aika rauhallista, koska keskustelu oli vain opettajan ja kahden opiskelijan välistä. Nuo kaksi saivat varmaan aika paljon irti. Ehkä nuo kaksi hiljaistakin sai opetuksesta omalla tavallaan kuuntelemalla paljon irti. Järjestyshäiriöitä ei ollut. Mitä nuo kaksi nukkuvaa oppivat? Miten heidät huomioidaan? Toisaalta vain kaksi, mutta kuitenkin 33% opiskelijoista... Miten tilanteeseen  reagoisi säljö-kaikkoslainen opettaja? apua, minäkin meinasin nukahtaa....

Nuo oppitunnit kuluivat kurssilla selkeän luentomaiseen tapaan. Opiskelijat etenevät materiaalia lukien ja etukäteen tulostettuja kysymyksiä järjestyksessä läpi käyden. Näin kurssi etenee alusta loppuun. Kysymyspapereista sitten näihin osakokeisiin tuli useampia kysymyksiä, joihin tuli osata vastata. Toisaalta jos sinulla oli tuo materiaalipaketti ja kysymykset, pystyit opiskelemaan kurssin itsenäisestikin. En tiedä oliko tuo nyt hyvä juttu.

Tuntien jälkeen keskustelimme opettajan kanssa opiskelijoista ja selvisi, että opiskelijoita on ryhmässä usein yhtä paljon kuin meilläkin, osa nyt vaan lintsasi kun oli aamun ensimmäiset tunnit ja osa on tippunut matkan varrella pois. Kurssi oli opiskelijoilla toisella lukakaudella kun meillä se sijoittuu heti opintojen alkuun, ensimmäiseen jaksoon ensimmäiselle lukukaudelle. Lähiopetusta tuossa oppilaitoksessa oli 1ov kurssissa 28t, kun meillä se on pudonnut 24:ään tuntiin. Eroja siis opetuksessa ja sen järjestämisessä on.

Mieleeni tuli kyllä käydä uudestaan omaa kurssiani läpi. Tarkentaa tehtävien annossa sitä, mitä opiskelijoilta odotetaan ja miksi tämä asia tulee oppia. Toisaalta opin myös sen, että minä en ole edelleenkään opettaja joka luennoi. En pysty tuohon, en osaa noita pykäliä niin tarkkaan läpi ja pitääkö minun? Ja pitääkö opiskelijan? Mikä se olikaan tämän kurssin tarkoitus? Luetaanpa OPS uudestaan ja pohditaanpa kurssin sisältöä uudemman kerran...

10.4.2012/ Valmistautumista HEKS3:een

1.       Jälkeenpäin miettiessä omat tavoitteet oli lähinnä selviytyä opettajakoulutuksesta. Tuntui kuin kaikki muut olisivat pitkänlinjan konkareita ja itseltä puuttui kokemus ja toisaalta myös hetkenmielijohteesta alaa vaihtaneena en ollut aivan varma haluanko edes olla opettaja, eli onko minulla edes motivaatiota tähän. Kuitenkin olen sitoutuvaa tyyppiä ja kun päätän jonkun asian hoitaa, haluaisin sen yleensä hoitaa kohtalaisen hyvin. Niin tässäkin koulutuksessa.

Omaksi tavoitteekseni olen kirjannut HEKS:iin alkujaan oman ohjausosaamiseni kehittymisen ja erityisesti erityisten opiskelijoiden ohjausosaamisen kehittymisen. Mielestäni nämä tavoitteet ovat saavutettu, toki lisää oppia kaivataan aina. Olen pyrkinyt miettimään omaa opetustani/ohjaustani niin, että pystyisin vastaamaan niihin tarpeisiin, joita nuorilla lähihoitaja opiskelijoilla on. Nuoret ovat kiinni somessa, keskittymisessä ja opiskelutaidoissa on paljon haasteita. Heidän elämänsä saattaa olla kovinkin sekaisin opiskeluiden aikana ja aikuistumista ja kasvamista tapahtuu, valitettavasti myös notkahduksia ja taantumisia. Olen pyrkinyt omassa työssäni huomioimaan näitä asioita opetusjärjestelyillä ja omalla läsnäolollani luokassa tai ryhmien luona käytävillä missä opiskeltavista asioista puhutaan. Olen pyrkinyt löytämään luottamuksellisen suhteen, joka perustuu yhteiseen kieleen ja siihen, että minä haluan olla läsnä ja kuulla mitä näillä nuorilla on sanottavaa. Omalla vastuullani olevat kurssit olen pyrkinyt rakentamaan niin, että ne olisivat mielekkäitä juuri näille opiskelijoille ja töitä on tehty yhdessä. Olen kysynyt heiltä, miten he haluaisivat asian oppia ja sen jälkeen vasta lyönyt lukkoon kurssien kulun.

Nuorisopuolen opetus on nyt tuntunut niin sopivan haasteelliselle, että jos opettajan työssä jatkan, jatkan ehdottomasti nuorten kanssa. Siinä on sitä samaa potkua kuin aikaisemmassa haasteellisessa kasvatustyössäni. Menetelmät ovat myös osittain samoja. Läsnäolo ja vuorovaikutus on kaiken alku, vasta sen löydyttyä lähdemme miettimään opiskeltavaa aihetta. Olen löytänyt jälleen FLOWn!

Tavoitteiden asettamisessa on selkeästi jatkuvasti tarkastelemisen varaa. Niin opiskelussa kuin elämässä yleensäkin sitä asettaa tavoitteita, joitakin saavutuksia tai tuloksia johon haluaa päästä. Kuitenkin kun nuo tavoitteet on saavutettu tai ainakin likimain tavoitettu, on asetettava uusia suuntia ja uusia tavoitteita joita kohden kurkotella. Se on jatkuvaa elinikäistä oppimista. Tietoa, taitoa ja ymmärrystä voi aina jatkojalostaa ja muokata, hankkia asiaan uutta näkökulmaa ja perspektiiviä. Tavoitteiden asettaminen on siis kuin palapelin kokoamista, pala palalta oman ammatti-identiteetin rakentamista. Huomasin itsessäni opiskelun edetessä tuon ”kontrolli-friikin” joka haluaa ennakoida jotta kaikki tapahtuisi aikataulussa ja mikään ei kaatuisi niskaan loppumetreillä. Ennakoin välillä niin hurjasti, että sitten mentiin peppu edellä puuhun ja täytyi vähän ottaa takapakkia. Olen kaikesta huolimatta kantapäänkautta oppija, yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. En osaa ensin lukea ja sitten kokeilla, mutta ehkä olen oppinut kuitenkin vähän rauhallisemmin menemään eteenpäin, aina ei tarvitse pää kolmantena jalkana olla menossa väärinpäin puuhun…

Omissa opiskelutaidoissa olisi siis parantamisen varaa, mutta asioiden tarkastelu ja oman oppimisen analysointi on kyllä antanut uutta näkemystä omaan opiskeluun. Oppimispäiväkirja tulee pysymään elämässäni jatkossakin, toivottavasti se jalostuu enemmän ammatillisempaan suuntaan. Oma pohdintani saattaa olla ehkä turhan henkilökohtaistakin ajoittain ja jos haluan blogia jakaa, en tiedä pitäisikö se olla jotenkin yleisemmällä tasolla? Täytyy miettiä. Oman pienryhmän ja etenkin opettajan kanssa yhteiset keskustelut ovat tuoneet hurjasti myös lisää ajattelemisen aihetta, opetus ja oppiminen ei todellakaan ole mikään mustavalkoinen juttu!

Oman elämän rajallisuus tuo omaan oppimiseen myös raamit, vaikka kuinka haluaisin joihinkin asioihin paneutua enemmän, on niin monia asioita joihin pitää ja SAA paneutua, että kaikkeen en voi sataprosenttisesti sitoutua. Se joskus harmittaa, mutta elämä on valintoja täynnä ja siinä pitää seilata parhaalla mahdollisella tavalla.

2.       Koen, että kaikkein tärkeintä ammatilliseksi opettajaksi kouluttautumisessa ja kehittymisessä on ollut sen asian ymmärrys, että maailma on ikään kuin kaikkine informaatioineen auki. Kuulostaa todella maailmoja syleilevälle, mutta aikaisemmasta ”umpio ja läpät silmillä” työskentelystä se on ollut aikamoinen harppaus omaan ammatilliseen kasvuuni. Uskallan myös ottaa asioista eri tavalla selvää kuin aikaisemmin, mitkään nettihärpättimet tiedon ja minun välillä ei ole este, vaan väline joka on otettu haltuun. Olen siis saanut hurjasti varmuutta omaan toimintaani ja ammatillisuuteeni tämän vuoden aikana. Mielestäni se myös näkyy niin blogissani kuin siinä kuinka olen omaa toimintaani, opettamista työstänyt pikkuhiljaa. En ole tietoa oksentava opettaja, vaan enemmän uusien ovien avaaja opiskelijoilleni. Edelleen koen aina vain vahvempana Säljö-Kaikkoslaisen tavan ajatella ja katsella maailmaa. Olemme kaikki erilaisia ja yksilöllisiä ja tämän toivoisin kaikkien sisäistävän. Myös opiskelijoiden, jotka lähihoitajaksi opiskelevat. Toivon olevani esimerkkinä heille…

3.       Kuten aikaisemmin kirjoitin, olen kantapään kautta oppija, sille ei voi mitään. Koen olevani sydämeltäni ”duunari”, joka oppii asioita kokemuksen kautta. On ollut mielenkiintoista tehdä opettajan työtä ja sitten analysoida sitä jälkikäteen annettujen vinkkien mukaan. Vaikka kuinka aluksi lukee, että näin voisi tehdä ja huomioi tämä, on se täytynyt ensin kokeilla. Joskus tuntuu, että voi opiskelijaparat kun ovat minun koekaniineiksi joutuneet… No, olen myös toisaalta ”härkää sarvista” –tyyppinen opiskelija, joten en enää pelkää uusiakaan juttuja. Opiskelijoiden kanssa olen myös uskaltanut kokeilla uusia asioita ja siitä on tullut pelkkää positiivista palautetta, joten kaikki perinteisestä luento-powerpoint –opetuksesta poikkeava tulee olemaan minun juttuni tulevaisuudessakin. Olen pitänyt opiskelussani siitä, että olen JOUTUNUT ottamaan haltuun erilaisia välineitä. Jos ne olisivat olleet vapaaehtoisia, en varmaan olisi uskaltanut sellaiseen kokeilun määrään kuin mitä nyt on käytännössä koettu. Oppimistehtävien teossa on ollut ongelmia ehkä lähinnä aikataulujen suhteen kun ryhmissä ollaan tehtäviä tehty, mutta sitten neuvotellaan ja väkisin puserretaan ja sillä sitten mennään. En siis koe, että mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia olisi opiskelussa tai tehtävissä ollut.

4.       Oma kehittymiskansioni, tämä blogi ja kaikki tehtävät ovat selkeästi oman ammatillisen identiteetin kehittymiseen liittyviä pohdintoja ja tiedon keruuta, näin ollen kehittymiskansioni on selkeästi kasvunkansio. Kuten tuossa aikaisemmin jo pohdin, on tekstit ajoittain kovinkin henkilökohtaisia ja toivoisin ehkä jatkossa löytäväni enemmän näytekansiotyyppistä sisältöä kehittymisenkansiostani. Olen tehnyt itselleni jo nettisivut, jotka tulevat olemaan minulla jatkossa tukena jos/kun töitä joskus haen ja silloin olisi kiva jos se kertoisi minusta ammattilaisena. Nyt tuohon omaan kasvuun kuuluu vahvasti myös kaikki erehdykset ja opettelut, niitä ei ehkä aina ole hyvä työpaikkahaastattelussa niin alleviivata, vaikkakin kuuluu inhimilliseen elämään. Sivustoni ovat vielä kovin alkutekijöissään, mutta pikkuhiljaa haluan niitä koota, myös itselleni selkiyttämään kaikkea tätä tieto tulvaa. Minulle oleelliset asiat pyrin siis laittamaan samoihin kansiin.

Oleellisin asia, minkä toivoisin tulevan työnantajani löytävän tuosta kasvunkansiostani olisi oman toiminnan analyyttinen pohdinta ja kehittämismyönteisyys, sekä erilaisten uusien haasteiden (mm. nettihärpäkkeiden) pelkäämättömyys.

5.       Oman pienryhmän kanssa opinnot ovat menneet kovin eri tahtiin. Osalla opinnot venyvät jonnekin hamaan tulevaisuuteen, yhden kanssa olemme samassa aikataulussa ja tavoitteena saada opinnot suoritettua aikataulussa eli kuukauden päästä. Olen jo omaan oppimispäiväkirjaan jättänyt jäljen omista ajatuksistani pienryhmässä ja olemme ne myös käsitelleet pienryhmämme kesken. Ajatukset ja tuntemukset tuosta toiminnasta ovat menneet laidasta laitaan, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna aika kenties kultaakin muistot. Olen saanut ryhmältä paljon, niin hyvässä kuin pahassa, uskon, että toiminnasta voi aina oppia jotain vaikka kaikki ei niin putkeen menisikään. Näkökulmia yhteisissä keskusteluissa tuli, pääsimme välillä oikein väittelemäänkin aiheista kun olimme ihan eri mieltä asioista omine kokemuksinemme. Haasteita siis oli, mutta omalta osaltani ne olen ainakin voittanut. Hommat on tehty ja valmistun ymmärtääkseni ajoissa.

Pienryhmä toiminta on ollut nyt mietittynä antoisampaa kuin ehkä aluksi ajattelinkaan. Luulin, että teemme vain pakolla yhdessä hommat nippuun, mutta kyllähän tuossa työskentelyssä on tullut lisäarvona ryhmätyöskentelyyn liittyviä taitoja ja juuri tuo ajatus ”yhdessä olemme enemmän” on kuulunut skype -keskusteluissamme tuon tuossa. Toisaalta, välillä on sitten ollut tilanteita, että vastuu on täytynyt kantaa pienemmässä porukassa, mutta sitten se on hoidettu niin. Joka tapauksessa se on hoidettu.

6.       Blogi on todellakin ajatusteni virtaa omasta toiminnastani, mitä olen nähnyt, kuullut ja kokenut. Ajatuksenvirta näin jälkeenpäin tarkasteltuna on varmasti jalostunut pikkuhiljaa ja toivottavasti kertoo siitä, että oma opettajaidentiteettini on vahvistunut ja saanut selkeät raamit. Pedagogiikkani on siis säljökaikkoslainen –pedagogiikka ja se on niin selkäytimessä että sillä tavalla myös tarkastellaan muuta maailmaa. Toisaalta moni asia on siis omassa tavassani toimia vahvistunut, mutta toisaalta moni asia on saanut uutta potkua ja tuulta purjeisiin. Haluan mennä eteenpäin ja pysähtyminen ei tule kuuloonkaan. Vierivä kivi ei sammaloidu!

Opeopinnot ovat loppusuoralla ja sosiologian opinnot ovat saneet tämän kautta myös uutta voimaa. Tentti-ilmoittautumisia on tehty ja parit kurssit on suoriteltu maisteriopinnoista tässä talven aikana muutoin. Gradu-seminaariin täytyy syksyksi valmistautua, joten kyllä tässä eteenpäin vieritään…

27.3.2012/Ope-opiskelija kollegan opetuksen seurantaa...

Kollega oli opistollamme opetusharjoittelussa ja opetti maahanmuuttajaopiskelijoita, jotka ovat valmentavassa koulutuksessa. Opetuskertoja oli ollut jo pari aikaisemmin ja he tunsivat siis toisensa entuudestaan.

Sain etukäteen tuntisuunnitelman, joka sisälsi tulevaisuden haaveilua ja suunnittelua. Aika haastava aihe opiskelijaryhmälle, jotka ovat "repästy" irti omasta maastaan, kulttuuristaan, perheistään, tavostaan ja uskomuksistaan. Yrittää nyt luoda kuvaa suomalaisesta kulttuurista ja tavoistamme työskennellä ja elää. Ja minkälista kuvaa, mihin kuva maastamme perustuu?

Kiinnitin ensimmäisenä huomioni siihen, että S oli tosi rauhallinen ja selkeä puhuessaan opiskelijoille. Jälkeenpäin myös reflektiossa tuli esiin, että on haastavaa puhua selkokielellä kuulostamatta kuitenkaan sille, että puhuu lapsille. Edelleen huomaan miettiväni kommunikaation ja vuorovaikutuksen tärkeyttä. Niin aikaisemmassa työssäni kuin nyt nuorten kanssa olen edelleen sitä mieltä, että toiminta (opetus) on täysin mahdotonta, jos ei yhteistä kieltä löydy. S puhui kuitenkin rauhallisesti, otti katsekontaktin kaikkiin opiskelijoihin, meni vierelle, käveli luokassa. Hän seurasi jatkuvasti opiskelijoita, pysyvätkö he mukana opetuksessa. Asiat ja lähinnä vaikeat sanat ja termit S kertoi monella eri tavalla ja varmisti, että opiskelijat ymmärsivät. Tämän opiskelija joukon kanssa tulee siis kiinnittää huomiota siihen, että keskusteluun kielen ymmärtämisestä varataan riittävästi aikaa.

Itselle jäi tuosta opetuksesta mieleen juuri tuo säljö-kaikkoslainen oma tapa suhtautua opiskelijoihin. Huomioidaan jokainen omana ykslönään henkilökohtaisine taustoineen kuitenkin opastaen rinnalla yksilöllisesti jos apua tarvitsi. Huomion arvoista oli myös se, että vaikka opiskelijat ovat hyvinkin rankkoja taustoja omaavia, opetuksessa keskityttiin vain työn ja opiskelun haaveiluun ja suunnitteluun. Tunnelma pysyi mielestäni positiivisena koko ajan, tilanteet eivät olleet painostavia. Itselläni on kokemukset "pakko-opiskelusta" esiintymisineen ja ne ovat jättäneet jäljet. Nyt luokkahuoneessa oli mielestäni ilmapiiri jossa jokainen sai edetä omien tuntemustensa mukaan. Mahdollisuus oli saada paljon tietoa ja taitoa maamme työhön hakeutumisesta ja kielestä, mahdollisuus oli myös olla vaisumpi. Kannustus ylettyi kuitenkin jokaiseen.

Itselläni jäi kyllä yksi opiskelija ryhmäsät vielä mieleen. Hän ei sanonut mitään ääneen koko tunnin aikana ja mietin välillä, että ymmärtääkö hän mistä tunnilla puhutaan. Huomasin kyllä, että S kävi myös hänen luonaan, joten opettajan kontrolli tilanteesta oli havaittavissa. Jos joku opiskelijoista on jäämässä sivummalle, on se open tehtävä käydä noukkimassa kadonnut lammas mukaan....

Oli mielenkiintoista olla seuraamassa opetusta ryhmälle, josta minulla ei ole oma kohtaista kokemusta laisinkaan. Huomasin myös ihailevani ryhmän työrauhaa, minulle on muuoinkin jäänyt käsitys, että tällä ryhmällä opiskelumotivaatio ja moraali on kova. Ainakin se oli aivan toista keskittymiseltään kuin nuo nuorisoryhmät mitä minä vedän....

Hyvä S! Hienosti meni!

26.3.2012/ Kehittämispäivän jälkipohdintoja...

Kehittämispäivistä mieleen jäi tulevaisuudentutkijan kommentit lukutaidosta, joka tulee nähdä laajempana kuin perinteinen lukutaito. Mieleen nousee juuri tuo työstämäni YYT-kurssi, jossa opiskelijan on tarkoitus oppia valmiuksia kuinka hän ”pärjää” opiskelijana ja tulevana lähihoitajana. Eikö silloin hänen olisi oleellista saada lukutaitoonsa harjaannusta niin, että tämän päivän vaatimukset taitoineen tulee käyttöön?

Lukutaidon uusi määritelmä pitää sisällään perinteisen aakkosten lukutaidon lisäksi myös media-, tietokone-, kielten-, tiedonhaku-, visuaalisen-, verkosto- sekä kulttuurisen lukutaidon. On siis hahmotettava aikalailla asioita...
 

Tämän jälkeen kun vielä pohdimme sitä, että kuinka koulutuksen ja opetuksen tulisi tukea työelämää, jään pohtimaan omia opiskeluitani. Kuinka yliopisto-opetus tukee työelämään siirtymistä? Ei ole pitkäkään aika kun sain yliopiston kurssilla nuhteita siitä, että yritin viedä teoria käytäntöön. Yliopisto kouluttaa maassamme tutkijoita ja painotus tuntuu siihen suuntaan olevan aika kova. Itse en näe tämän opinahjon olevan läheskään niin työelämään päin kallellaan kuin esim. ammattikoulun tai ammattikorkeakoulun. Kuitenkin usein asiantuntijatehtäviin tai johtaviin toimiin halutaan ylempi korkeakoulututkinto. Eikö tässä ole ristiriita?

25.3.2012/ Reflektioni ennen pienryhmämme viimeistä rutistusta PITS3:sta

Miten valmistauduit eri tapaamisiin ja tehtävien tekoihin?

Pyrin tekemään aina kaikki tehtävät ajallaan tai ainakin informoimaan hyvissä ajoin jos ongelmia yhteisiin tehtävänpalautukseen liittyen oli. Pääperiaatteenani on, etten halua tuottaa harmia tai viivytyksiä toisten opinnoille, töille tai muulle elämälle, joten katson että se on toisen kunnioittamista tehdä oma osuus ajallaan. Alkuun olin laittanut itselleni myös asioita ylös paperille, mitä ajattelin, että voisi olla hyvä yhteisissä skype-tapaamisissa huomioida. Ajan kuluessa tapaamissa tuli enemmän hetkessä elämistä ja ne eivät olleet omalta osaltani niin käsikirjoitettuja. Luotin siihen, että keskustelua syntyy vaikka en itselleni olisi asioita etukäteen aina ylös laittanutkaan. Monesti keskustelut käsittelivätkin omaa työskentelyäni nuorisopuolen opiskelijoiden kanssa, koska olen pienryhmämme ainut opettajan työtä päätyönään tekevä.

Millaisia tavoitteita asetit itsellesi osana pienryhmäämme – mitä halusit itsestäsi ja toisista oppia?

Tavoitteena oli aluksi itsellä vain selviytyä. Olin mukana hieman heppoisin perustein hetken mielijohteesta ja oletin kaikkien muiden olevan pitkänlinjan opettajia ja itselläni olisi todellisia vaikeuksia pysyä mukana ja ymmärtää, olinhan aivan toisentyyppisestä työympäristöstä tuleva. Ensimmäisten lähipäivien jälkeen heräsi kyllä mielenkiinto oikeasti oppia asioita ja ottaa haltuun tietotekniikka ja some. Alun suurimpana haasteena oli juuri tuo asennoituminen siihen, että tuo itselle suuri mörkö oli siten selätettävä.

Myös ymmärrys siitä, että verkkokurssina pedagogisten opintojen suorittaminen ei tarkoittanut samaa kuin avoimen yliopiston verkkokurssit, aiheuttivat hieman asenneongelmia. Tiesin, että samanlaisia ryhmätyöskentelijöitä emme tietenkään pienryhmässä ole, joten suurimpana tavoitteena oli alkuun varmasti löytää ne yhteiset toimintatavat jolla yhteiset päämäärät saavutettaisiin tällä annetulla kokoonpanolla. Myös pienryhmämme erilaiset taustat antaisivat erilaista näkemystä ja perspektiiviä aiheisiin, keskusteluista odotin monipuolisia pohdintoja.

Mitä teit tässä yhteisessä oppimisprosessissa? Millainen rooli/panos sinulla oli ryhmän tuotoksissa?

Jo heti toukokuussa teimme työnjaon vastuualueineen josta on pidetty kiinni koko ajan. Omana vastuualueenani oli ensimmäisen kirjallisuuskatsauksen loppuraportin  kirjoittaminen yhteisten tuotosten pohjalta. Tässä välissä onnistuin saamaan umpisuoleni tulehtumaan, mutta sain raportin kirjoitettua kuitenkin. Muutoin vastuullani oli tietysti aina oman osuuden tuottaminen yhteisistä tehtävistä ja oman näkemyksen tuominen keskusteluihin aiheesta. Suurimpana antina minkä koen itse ryhmälleni antaneeni, oli tuo opettajan arjen kokemusten tuominen muulle ryhmälle. Skype –tapaamisissamme keskustelut usein tulivat konkreettisiksi nuorisopuolen opiskelijoiden kautta. Toisaalta itse mietin aina välillä, että annoinko muille pienryhmäläisille tarpeeksi tilaa vai painotinko liikaa omia kokemuksiani.

Kaiken kaikkiaan koen kuitenkin tehneeni parhaani yhteisen hyvän eteen ja enempään en olisi tässä kontekstissa pystynyt.

Millaisia oppimisstrategioita käytit – turvauduitko tuttuun ja turvalliseen vai uskalsitko lähestyä toisin?

Sinällään omat oppimisstrategiat ovat muotoutuneet tässä jatkuvassa opiskelun ja muun elämän symbioosissa. Tutuilla ja turvallisilla, lukemiseen liittyvillä strategioilla mentiin kirjallisuutta tutkailtaessa. Muutoin ope-opinnot ovat pitäneet sisällään hurjan määrän uusi tuttavuuksia tietoteknisten mahdollisuuksien suunnan näyttäjänä, että pakostakin jouduin pois omalta mukavuusalueelta. Jos en olisi verkkokurssille ajautunut, tuskin olisin niin innostunut nykyisessä työssäni kehittämään erilaisia menetelmiä oppia. Mukaan ovat tulleet verkko-opintojen kehittäminen ja olen myös ilmoittautunut ensi syksyksi videokuvan käyttöön liittyvälle avoimen yliopiston kurssille, johon meitä on työpaikaltani lisäkseni muutama muukin ope lähdössä. Opiskelijat ovat itsessään aika näppäriä ja innostuneita erilaisiin menetelmiin, meidän opettajien tulee pysyä siinä kehityksessä mukana. Juuri tästä syystä katson, että minun on näitä asioita opeteltava ja kohdattava nuo haasteet, jos siis haluan olla hyvä työssäni. Ja haluanhan minä. joten tulevatkaan möröt eivät minua tule pelottamaan, uskallan ne kohdata kyllä.

Millaisia tuntemuksia osallisuus omassa pienryhmässä tuotti?

Tuntemukset pienryhmässä meni kyllä rehellisesti sanottuna laidasta laitaan. Toisaalta välillä oli innostunutta ja mukavaa, välillä meinasi tulla uskon puute, että saadaanko me näitä hommia kasaan ollenkaan. Ja saatiinhan me, joskus vähän paremmin, joskus väkisin puristamalla. Tässä sitä ollaan ja viimeistä yhteistä tuotosta kasaan laitetaan. Myönnettäköön, että tässä kohtaa opiskeluita olo on helpottunut, kukaan meistä ei ole tässä ryhmässä asenteella ”tämä on ensisijainen tehtävä elämässäni”. Tästä syystä tuntuu, että yhteistyö on hieman hiipunut loppua kohden, mutta olemme kuitenkin saaneet yhteiset tuotokset tehtyä, vaihtelevalla kokoonpanolla, mutta kuitenkin. Kippis siis meille!

Mikä tekemisissäsi oli tärkeää? Mikä tässä prosessissa oli arvokasta?

Uskon, että oma panokseni ryhmässä oli osaltaan tärkeä, olinhan ainoa, joka tällä hetkellä tekee opettajan työtä täyspäiväisesti. Oma arki ja siinä nuorten ammattikoululaisten luotsaaminen kohti ammattitutkintoa oli minun osaamisaluettani. Huomasin itse, että kun toin tuosta omasta työstäni usein haasteita esiin oppimistehtävien teon yhteydessä, oli pakko välillä ihan muistuttaa muita ja itseä, että ei tämä nyt aina niin negatiivista ole! Nuoret ovat haastavia, mutta onnistumisen kokemukset ovat sitten osaltaan myös tosi mahtavia. Nuorilla on myös ihan eri suhtautuminen uusiin oppimismenetelmiin kuin aikuisilla, joten työ on myös siltä osin mukavan vaihtelevaa, heidän kanssaan voi kokeilla kaikkea uutta. Ryhmässä oman työn analysointi auttoi siis näkemään ja perustelemaan omaa työtäni myös ihan uudesta näkökulmasta. Työ ei vain voi olla pakko puurtamista vaan sitä täytyi siten ihan pohtia että miksi näin on ja voinko tehdä asialle jotakin. Näin ollen koen kyllä, että vaikka ryhmätyöskentely oli ajoittain kovinkin haasteellista, sain siitä omaan ajatteluuni paljon.

Myös ryhmätyöskentelytaidot kehittyivät, olimme kovin eri lähtökohdista koko porukka. Suurin oppi itselle, jolla on pakottava tarve kontroloida kaikkea, oli tuo keskeneräisyyden sietäminen. Moni projekti ja tehtävä on opettajan työssä sellainen, ettei niitä yhdellä istumalla saa tehtyä. Ryhmätyöskentelyssä on sama ilmiö, harvoin saadaan kerta istumalla asioita selväksi, pikemminkin saadaan läjä uusia suunnitelmia ja aikatauluja. Keskeneräisyyttä on siis opittava sietämään.

Mikä tuotti pettymyksiä?

Suurimpana pettymyksenä, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa, tuli ehkä välillä tunne siitä, että pienryhmämme on kutistunut kahteen henkilöön. Tuntui, että vastuu tehtävien suorittamisesta ei jakautunut ihan tasan. Elämässä sattuu kaikenlaista ja on inhimillistä, että sairastuu tai elämäntilanteet muuttuu, niille ei tietenkään voi mitään. Itselle on kuitenkin iskostettu pienestä pitäen, että kaveria ei jätetä pulaan. Oma osuus pitää hoitaa niin, ettei muut kärsi ja jos jotain jättää rästiin niin se ei saa koitua toisten lisätyöksi. Pienryhmämme jäsenet toki ilmoittivat poissaoloistaan tai esteistään, mutta näin ”kontrollifriikille” asiat jäivät ajoittain hieman jäytämään mieltä. Onneksi ryhmässä oli toinen jäsen, joka oli vielä enemmän täydellisyyteen pyrkivä kuin minä, joten tehtävät tuli tehtyä ja minä en jäänyt yksin. Siinä tietysti tulee todistettua myös se, että pienryhmä on parempi kuin parityöskentely, aina on joku joka on sitten tukena vaikka kaikki ei niin energisesti aina jaksaisi ollakaan mukana.

Miltä nyt tuntuu, kun pienryhmätoiminta on päättymässä?

Rehellisesti sanottuna tuntuu hyvälle. Ei siksi, että pienryhmätoiminta päättyy, vaan siksi, että olen ylpeä siitä että olemme saaneet tehtyä kaikki annetut tehtävät ryhmässä. Näin taaksepäin kun kulunutta vuotta katselee, on pienryhmä antanut kuitenkin aika paljon, niin hyvässä kuin pahassa; näkökulmaa asioihin, ryhmätyötaitoja ja vastuunkantoa. Vai onko tämä sitä että aika kultaa muistot?

Miten tässä opittua voi hyödyntää tulevaisuudessa?

Pienryhmä opetti sen, että joskus työtä täytyy tehdä ryhmässä, jossa sen jäsenet toimivat kovin erilaisista lähtökohdista käsin ja annettu aika ja into yhteiselle prosessille voi olla kovin erilainen kaikilla sen jäsenillä. Tämän puitteissa tulee sitten pystyä toimimaan kuitenkin tavoite kirkkaana mielessä pitäen.

Mielestäni tässäkin kohtaa huomaan Säljö-Kaikkoslaisen ajattelun lyöneen itselleni tajuntaan, ajattelen niin opiskelijat, kollegat kuin nyt ihan kenet vain kenen kanssa toimin juuri tuon oman pedagogiikkani kautta tarkasteltuna. Kaikki me olemme oman historiamme ja erityisemme omaavia yksilöitä ja jotta saisimme parhaan mahdollisen tuloksen yhdessä aikaiseksi, tulee meidän huomioida jokaisen erityisyys. Toisen ihmisen kohtaaminen on ollut aina tilanteena ainutlaatuinen ja arvokas kokemus, nyt tähän on omassa ajattelussa jäsentynyt selkeä näkemys, olen saanut omalle tavalleni toimia kasvatustieteellis-pedagogisen jäsennyksen: olen säljö-kaikkoslainen ammatillisten aineiden opettaja.

Ihmisten kanssa toimiminen vaatii siis meiltä mielestäni aina saman sitoutumisen ja rehellisyyden tilanteessa, olimme sitten opettajia tai opiskelijoita, ihmisinä ja yksilöinä olemme vertaisia. Erityisyys täytyy mustaa ja itseä aina välillä siitä myös muistuttaa ja näin ollen myös oppia kestämään erilaisia tapoja toimia. Minun on aika päästä irti omasta pakottavasta tavasta kontrolloida kaikkea, keskeneräisyys on joskus hyväksyttävä. Hommat voidaan saattaa loppuun ja tavoitteeseen yhtä monella tavalla kuin toimijoita on.

Mikä olisi auttanut toimimaan ryhmässä entistä paremmin?

On vaikea sanoa mikä olisi auttanut meitä toimimaan paremmin. Ajoittain kaipasin ryhtiä ja aikatauluissa napakammin pysymistä, mutta minkä sille voi jos meillä kaikilla aikuisilla ihmisillä on monta muutakin hommaa kuin tämä opiskelu. Sairastelut ovat inhimillisiä, itsellänikin tulehtui umpisuoli juuri kun oli minun vastuu vuoroni kirjoittaa kirjallisuusraporttia. Yleisesti yhteisissä projekteissa ja töissä koen onnistumisen perustuvan siihen, että kaikki ovat sitoutuneita ja voin luotta muihin ryhmäläisiin. Se kantaa ja saa myös minut toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Motivoitunut ja innostunut porukkaa innostaa myös minut ja saatan jopa kokea itseni ylittämistä.

Mikä kuitenkin avitti sinua tässä yhteisessä pienryhmän oppimisprosessissa?

Kyllä isona kimmokkeena on rehellisesti sanottuna ollut oma halu valmistua, koska se luonnollisesti vaikuttaa omaan työtilanteeseeni jatkoa ajatellen. En ole oikeastaan nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin valmistua ja se on tarkoittanut myös yhteisten tehtävien suorittamista ja ajoittain väkisin puurtamistakin sekalaisella sakilla. Aina ei ole ollut koko pienryhmä kasassa, mutta sitten on homma työstetty pienemmällä porukalla. Onneksi en ole ainoa joka haluaa valmistua.

Aluksi myös oma motivaationi oli ehkä kyseenalainen, mutta kun sitoudun, haluan tehdä asiat yleensä hyvin. Huomasin, että olen oikeasti kasvanut opettajana, ihmisenä ja ammattilaisena aikalailla tämän vuoden aikana, joten motivaationi opiskeluun on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Yksilönä opiskelu jatkuu edelleen keskeytyksettä.

Koen myös, että opettaja on ollut todella mahtava. Aina on tullut lisää vinkkiä ja pohdittavaa, ajoittain on tullut mieleen että eikö mikään riitä, mutta sitten huomaan taas, että eihän tämä asia tosiaan koskaan ole loppuun käsitelty, aina voi nähdä uusin silmin tutut asiat. 

Kaiken kaikkiaan, nyt on kyllä aika hyvä ja hieman voittaja fiilis! 

10.3.2012/ Campus-seminaarin (7.9.2011) video tallenteita...

Olipas paljon ajatuksia herättäviä puheita ja esityksiä tuolla campus-seminaarissa. erityisesti Chris Sanderson sai miettimään omaa osaamistani ja ymmärrystäni niin äitinä kuin opettajana. Olen aivan toista sukupolvea kuin nykynuoriso ja välillämme on todellinen kuilu kaiken tämän mediaosaamisemme välillä. Jälleen nousee pelko kaikesta siitä mitä en voi kokonaisuudessaan ymmärtää ja paniikki siitä mitä minun tulisi hallita. Vai tuleeko hallita? Voinko vain luottaa, että uusi sukupolvi tietää mitä tekee ja kuinka laitteet hallitsee? Voin vain kannustaa ja tarjota teeman missä mitä käsitellään, mutta luovuutta toteutuksen suhteen en voi rajata.... Iik... Taas olen tämän saman pulman edessä, kontrollifriikin on vaikea luopua ohjaksista ja antaa asian edetä omalla painollaan ja vain näyttää suuntaa mihin meidän tulisi olla menossa.

Myös Duudsoneiden Jarno Laasalan puhe teki vaikutuksen. Todellakin, emme voi tietä mitä näistä nuorista on tulossa, mutta ainakaan emme saa heidän unelmiaan lannistaa. Jälleen kerran arvomaailmat ja asenteet kolisevat vastakkain, minun ja uuden sukupolven, mutta olen päättänyt siirtyä tälle vuosituhannelle jo itsekkin, joten avoimin mielin ja lupaan lopettaa stressaamisen asioista (lue some-osaaminen) joita en hallitse. Maailma muuttuu, minunkin on aika...

3.3.2012 Opettajan arkea, valmistautumista opiskelijahaastatteluihin... kevään yhteishaku lähestyy...

Istuimme eilen iltapäivän erilaisissa ryhmissä pohtimassa tulevia opiskelijavalintoja. Jakauduimme ryhmin sen mukaan, missä vaiheessa tuota prosessia itse työskentelemme ja minä siis nuorisoasteen yhteishaku ja haastattelevana opettajana. Mietimme tuota 20minuuttia, jolloin haastattelemme nuoren joka tulee peruskoulun päättötodistuksella tai viittä vaille peruskoulun lopettaneena opintorekisteriotteella. Mukana myös maahanmuuttajia, jotka käyvät kielikokeessa myös. Meidän opettajien kanssa yhteistyötä haastattelupäivänä tekee psykologit omine tehtävineen.

Mietimme tuota pientä aikaa, jolloin meidän tulisi saada kaikki tarpeellinen selville, mikä on oleellista ja mikä ei. Joka tapauksessa, haastattelutilanteessa ei aina totuus tule esiin ja mitä sitten tehdään... Oli aika haastava perjantai-iltapäivä.... Nuorten päihteden käyttö ja mielenterveysongelmat aiheuttavat meille todellista pohdintaa. Lain mukaan kaikkien tulee olla tasa-arvoisia hakutilanteessa ja meidän tulee siis miettiä onko nuoren tilanteessa jotain, mikä aiheuttaa haittaa opiskelulle, me emme siis voi miettiä hänen kykyjään tulevana lähihoitajana. Eikö siinä ole ristiriita??

24.2.2012/ Vammaistyön koulutusohjelmaopintoihin tulossa ennätysmäärä opiskelijoita

Oma kehittämishanke tuli kirjattua raportti muotoon, koska kaikessa häslingissä en nyt muutakaan suoranaisesti kerennyt ajatella. Kommunikaatiopulmat opettajan kanssa siitä, millainen raportin tai yleisesti hankkeen julkaisun tuli olla, vei minut ihan vallan hakoteille ja lopuksi päätin hoitaa asian ihan vn miten siitä helpoimmin selviän, eli, tekemällä opettajan listauksen mukaan.... Menin nyt siitä mistä aita oli matalin.

Odotan oikeastaan innolla toukokuun tietoja siitä, mitä nuoret ovat valinneet koulutusohjelmaopinnoikseen. Ovatko he päätyneet vammaistyöhön vai eivät. Asenteet ovat jokatapauksessa muuttunet ja se on hyvä.

Kollegoiden kanssa ollaan suunniteltu jo uusia yhteisiä hankkeita ja luulen, että paras tapa ajaa yhteisopetusta tai yhteistoiminnallista opetusta eteenpäin on näyttää itse omalla työskentelyllä, ettei tämä ole ongelma. Ei, vaikka aikataulut hieman mättäisivätkin...

Lööppien ja parityöskentelyn anti tuntui ehkä hiemn puuduttavallekin, olinhan oman hankkeen työstänyt jo ajat siten. Haluaisin jo tosiaan päästää siitä irti ja käyttää energiani uusiin suunnitelmiin. Olihan se tietysti kiva kuulla toisten hankkeista ja ehkä joku sai vinkkejä omastani, en tiedä. Menemme kuitenkin opeopinnoissa niin eri aikatauluissa, että toisilla tuntui olevan homma ihan alkutekijöissään ja meillä muutamalla oli homma jo tehty, hoidettu ja lähes unohdettu.... Siis kehittäminen jatkuu ja hankkeet on otettu käyttöön, mutta itse työstövaiheen haluaisi jo jättää unholaan!


Lööpeissä näkyi kyllä se, että sanoilla on voimaa. Kun asiat on tosiaan kiteytetty nasevasti, herättää se lukijan mielenkiinnon. Mieleen jäi otsikot "Uudistettu OPSI SYVÄLTÄ" sekä "SHOKKI OPPILAITOKSESSA! Opet ymmärtävät toistensa tekemisiä!". Kyllä lööppien takaa pitää löytyä lisää tekstiä kun mielenkiinto herää, niin se vaan on!

23.2.2012/Hiihtolomaviikon riemuja...ja linkkejä muistiin

Todistusten tilaamista, tehtävän palautuksia, tentiien korjaamisia, näyttösuunnitelmien lukemista, ohjaamista  ja opetuksen suunnittelua.... Siitä on tän open hiihtolomaviikko tehty ;) Kun ei siis ole sillä virallisella lomalla

Laitan vielä tänne itselleni linkkejä muistiin mitä jäi omalta ytoviikolta käteen, lisää niitä tulee tietysti jatkuvasti. Täytyy opetella laittamaan ne johonkin tähän blogiin näkyville...

Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa /facebook-sivusto
http://www.facebook.com/groups/237930856866/


Sosiaalinen media oppimisen tukena
http://www.sometu.fi/

Anne Rongas, opeblogi, ihan huippu!!
http://opeblogi.blogspot.com/2011/11/mita-opettaja-tekee-skypella.html

Opetajan itseopiskelumateriaalia ym.
http://www10.edu.fi/kenguru/

OPH: Virtuaaliopetuksen päivät, materiaalia
http://www.oph.fi/opetushallitus/konferenssien_aineistoa/valtakunnalliset_virtuaaliopetuksen_paivat

Opettajan tekijänoikeus
http://www.opettajantekijanoikeus.fi/2011/10/youtuben-kayttooikeudet-koulussa/

Some-ohjeistusta…
http://wiki.eoppimiskeskus.fi/display/someorg/Some-ohjeistuksia

14.2.2012/ verkkokurssia ja nettiportfoliota...

Nyt ovat viimeisetkin pelot karisseet netinkäytöstä! Olen innolla tekemässä omia nettisivujani portfolioksi myöhempää käytöä varten, vaikka sitä nyt ei opeopintoihin tarvittukkaan... Eihän sitä tiedä, jos vaikka töitä hakisi joskus...

Verkkokurssia olen aloitellut ja ai että mikä voittaja fiilis! Täähän onkin aika mukavaa puuhaa kun näitä laitteita ja palvelimia oppii käyttämään... Tästä se lähtee!

8.2.2012/kehittämishanketta ja viinisuklaata...

Pohdin kehittämishankettani ja usko alkaa loppua. Hanke vedetty jo ajat sitten, mutta paperille pitäisi saada paljon kakenlaista vai pitäisikö tässä ryhdistäytyä ja kertoa asiat videolla? Katsotaan miten tämä ajatus tästä lähtee...

Mietin kuitenkin viime lähipäivällä käytyä viinisuklaa menetelmää vielä jälkeen päin. Tuo tekniikka ei avautunut minulle kyllä lainkaan. Voin kyllä ajatella, että se sopisi omassa työssäni esim. lopputöiden ohjaukseen tai työssäoppimisen ohjaukseen, mutta lähipäivällä minulla oli pari, joka puhui kanssani aivan eri kieltä. Minä en kerta kaikkiaan saanut hänelle selitettyä mitä minä teen ja miksi ja hän puhui niin oudoista asioista, etten vieläkään ymmärrä mitä hän tekee työkseen tai mitä hän mahtoi kehittää...

Tätä menetelmää pitäisi varmasti testata ihmisen kanssa, jonka kanssa puhuu edes jollain tasolla samoilla termeillä ja samalla ymmärryksen tasolla, nyt minusta tuntui, että puhuin hiukkasmolekyylifysiikan professorin kanssa ja olin liian tyhmä ymmärtääkseni mitään. Olin aika lyöty. No, minun alalla kommunikoidaan selkokielellä, olimme siis er planeetalla....

Jatkan siis kehittämishankkeeni pohdintoja ihan itsekseen...

8.2.2012/verkkokurssin suunnittelua...

Tänään alkoi virallisesti tuon verkko-opetuksen suunnittelu. Täytyy tutustua wikiin, tai erillaisiin sellaisiin.. Apua, olen kuin meidän koira pari päivää sitten, hyppään johonkin upottavaan, enkä tiedä pääseekö sieltä ylös...

7.2.2012/Opetuksen seurantaa/kollegani PP

Olin tänään Metropoliassa katsomassa PP:n opetusharjoittelua, jonka hän veti ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoille. Kurssi oli "Työyhteisössä toimiminen" ja päivän aihe oli asiantuntijuus ja moniammatillinen tiimityöskentely. Opiskelijoita oli aamulla paikalla 22 ja pari tuli vielä tauolla mukaan.

Oppiaineksen hallinta:
Mielestäni PP:llä oli ihan hyvin hallussa ja selkärangassa itsellään tuo aihe. Siis sen näki, että itse noita termejä on pyöritelty, hän pystyi tekemään teemoista erilaisia tarkentavia kysymyksiä ja haastamaan opiskelijat keskusteluun.

Sinällään kuitenkin haastava tilanne, kun opetetteva aineisto kokonaisuudessaan oli toisen opettajan valmiiksi kasaama. Millainen olisi mahdollisesti kurssista tullut jos PP olisi itse kerännyt lähdekirjallisuudesta ydinkohdat opiskelijoille referoituna, kuten nyt toinen opettaja oli tehnyt? Olen itse kerran kokeillut opettaa toisen opettajan materiaaleilla ja toista kertaa en sitä virhettä tee. Haluan itse muokata sen minulle sopivaksi, silloin voin myös paremmin sen opiskelijoille selventää. PP oli kyllä itse tehnyt aiheeseen liittyvän orientoinnin alkuun ja reflektoinnin loppuun, mutta mieleeni jäi kun PP sekä hänen ohjaava opettajansa poistuivat luokasta ja opiskelijat rutisivat annetun aineiston sekavuudesta. Huomasiko opiskelijat kenties ristiriitaa PP puheessa ja annetussa "valmiissa" tietopaketissa? Sinällään tässä kohtaa kyllä sain itselleni aineksia omaan opetukseen, eli että kannattaa ehkä jossain määrin antaa opiskelijoille myös valmista tietoa ryhmätöihin, mutta tässä oli PP:n ohjaava opettaja kuitenkin pureskellut tiedon aika valmiiksi opiskelijolle...

Kommunikointitaito
Mielestäni esitystapa oli selkeä ja jännitys ei näkynyt päällepäin. PP oli innostunut aiheesta, positiivisella latauksella ja mielestäni hän oli varsin luottavainen opiskelijoiden motivaation suhteen. Itsestäni on tainnut tulla aika kyyninen tämän suhteen....Ainakin jossain määrin.... Tai ehkä en myönnä....

PP kuitenkin huomioi kaikki luokassa istuvat, hän muisti jokaisen nimeltä ja esitti kaikille tasapuolisesti kysymyksiä. Sillä hän sai sitoutettua kaikki kuuntelemaan, opiskelijat varmasti tiesivät, että heiltä kysytään jossain kohtaa jotakin, joten parempi vaan seurata mukana. PP sai myös opiskelijat keskustelemaan keskenään, varsinkin ryhmätyön purkutilanteessa, jossa opiskelijat opettivat aiheen muulle ryhmälle, keskustelua syntyi. Mielestäni opiskelijat olivat huippuaktiivisia, mutta jälleen todettiin, että kaikki on suhteellista. PP:n ohjaava opettaja kertoi ryhmän olevan hänen mittapuun mukaan hieman flekmaattinen. Ehkäpä tässä näkyy nyt tuo amk:n ja amiksen ero.

Henkilösuhteiden taito
Kuten yllä totesin, PP puhui kaikille huomioiden kuitenkin kaikki yksiöinä. Ilmapiiri oli mielestäni avoin ja opiskelijat pystyivät kommentoimaan myös vapaasti tuntien aikana. Mieletön ilmapiiri minusta! Kaikki puhuivt tunneilla käsiteltävistä aiheista ja asiallisesti, ei kiroilua, ei kännyköitä, ei huutoa ja mölinää.....

Taito luoda sosiaalinen järjestys
Mielestäni oppituntien aikana ei ollut varsinaista häiriköintiä. Pienryhmät oli alkujaan jo jaettu kurssin alussa, joten ryhmätyöskentely pääsi sujuvasti alkuun. PP jakoi tehtävät, siitäkään ei tullut nurinaa. Itse pistin kuitenkin merkille sen, että PP otti tilan haltuun luokassa ikäänkuin puolet etuosasta. Itse olen huomannut, että siellä peräpenkin läheisyydessä kannattaa myös käydä ajoittain, siellä on aina muuta puuhaa menossa. Niin oli tänäänkin, vaikkakin aika maltillisesti. Puhuimmekin PP:n kanssa siitä, että kannattaisi ehkä ryhmätöiden esittelyn aikana asettua itse niin, että näkee koko ryhmän, ei pelkästään esittävää ryhmää. Pysyy ikäänkuin tilanne hallinnassa.

Kesken tuntien tullelle opiskelijoille PP antoi ohjeeksi, että nyt ryhmä priiffaa ja vastuuttaa myöhemmin tulleet. Vastuu oli siis opiskelijoilla itsellään mukaan pääsemisessä, tämä oli varsin hyvä juttu. Kaikki kuitenkin meni mielestäni varsin positiivisessa hengessä.


Motivointi ja aktivointitaito
PP:n oma asenne oli varsin positiivinen ja mielestäni ryhmä toimi annettujen ohjeiden mukaan, motivaatiossa ei mielestäni ollut puutteita. Ehkä minulla on tästä nyt varsin kultareunainen kuva, koska omat opiskelijat ovat olleet ihan jotain muuta, kuin tämä ryhmä jonka tänään näin.

Eri työtapojen hallinta ja soveltaminen
Ohjaavalla opettajalla tuntui olevan kovin tiukasti hihnat käsissään tuon kurssin suhteen, joten PP:llä oli aika valmiit raamit jossa tuli toimia. Kokonaisuus kuitenkin tuosta päivästä oli mielestäni hyvä ja toimiva, orientaatio + työskentely (opettaminen- oppiminen) + reflektio

Evaluoinnin ja opetusjärjestelyjen joustavan muuttamisen taito
Mielestäni aamu lähti hyvin käyntiin sillä, että aluksi käytiin edellistuntien aiheita läpi. Kaikki saivat vuorollaan kertoa, mikä jäi mieleen viime viikolla. Sitten PP toi tämän päivän aiheet esiin, siitä hieman ennakko ajatuksia ja sen jälkeen selkeä tehtäväksi anto ja ryhmiin jakaminen aiheineen. Ryhmätöiden tekoa ja esittelyä. Se mikä jäi erityisesti mieleeni, oli se, että kuinka PP joka välissä muisti kysellä opiskelijoilta itseltään tuota omaa oppimistaan. Mitä opittiin tästä aiheesta? Mitä opittiin esittämisestä? Miten aihe näyttäytyy kurssin sisällössä? Miten se linkittyy OPS:iin? Itse en kyllä tuota taitoa osaa, vai eikö vaan paukut riitä, kun omat nuoret eivät kykene analysoimaan omaa oppimistaan juurikaan...Tätä pitää minun treenata.

Oman oppimisen tavoitteet ja arviointi
Lähdin hakemaan uusia ideoita omaan opetukseen, katsomaan miten kollegalla sujuu ja jos vain voin, niin tavoitteena oli myös jakaa omaa osaamista/näkemystä tilanteesta PP:lle jos hän sitä haluaa. Uusia ideoita sainkin ja pari ajtusta, joita en tiedä uskallanko sanoa ääneen...

...sanonpa kuitenkin, eli minulle jäi nyt hieman olo, että PP:n ohjaava opettaja oli kurssin sisällön vanki. Hänellä oli aika tiukat ajatukset siitä, mitä tunnilla pitää oppia ja mihin suuntaan opiskelijota pitää ohjata ajattelemaan. Mielestäni PP teki parhaansa mitä opiskelijana vaan voi, improvisoinnille ei kuitenkaan tuntunut jäävän tilaa. Tämä nyt oli ehkä minun kärjistetty huomio, mutta palaute oli opelta aika rankkaa... KUITENKIN, päivä oli minusta varsin onnistunut, opiskelijat näyttivät oppivan ja minullekin jäi olo, että tuollaisia nuoria minäkin haluan opetaa! HYVÄ PP!

6.2.2012/ vielä pienryhmämme YTO:sta pohdintaa...

Pienryhmästämme yksi oli vastuutettu pääorganisaattoriksi tässä YTO:ssa, vaikkakin mielestäni vastuu kuuluu kaikille, kun yhteistä työtä tehdään. FB-YTO oli ensimmäiset päivät kovinkin vilkas ja sitten homma hyytyi. Arviointikeskustelu oli varsin niukkaa, saimme vain kolme palautetta, joten ehkä tuo koko rutistus olisi pitänyt saada muutamaan päivään mahdutettua, viikko tuntui liian pitkälle ajalle sitoutua yhteiseen hankkeeseen. Jos ope-opiskelijat eivät siihen pysty, pystyvätkö opettamani nuoret? Koko homman arviointi tuntui nyt jäävän meidän FB-YTOn vetäjien varaan, osallistujat osallistuivat, saivat kenties uutta ajateltavaa, muta eivät jääneet arvioimaan ja jakamaan kokemuksiaan sinänsä.

Some sinällään tuntui hyvälle vaihtoehdolle, naamakirjaan pystyi osallistumaan kun oma aikataulu sen salli ja opimme myös, ettei yksityisyys ollut uhattuna, kavereita ei tarvinnut olla, vaikka samaan ”tapahtumaan” osallistuttiin. Tuntuu, että somen piirteisiin ilmeisimminkin kuuluu tuo, että käväistään kun joudetaan ja osutaan paikalle, mutta pidempi aikaiseen sitoutumiseen tarvitaan kokonaisvaltaisempi funktio.

Itselle jäi sellainen olo, että nyt oli hyvä tilaisuus kokeilla somea turvallisesti, ympärillä oli ihmisiä jotka tunsi ja tapahtuma oli suljettu. Oli siis lupa kokeilla niitä FB:n suomia mahdollisuuksia. Ainakin pienryhmämme pari jäsentä uskaltautuvat aikamoisen suostuttelun jälkeen kirjautumaan sivuille, joten kyllä siinä jotain haasteita ja mörköjä voitettiin! Itse tietopuolta tuli myös lisää, monia uusia hyviä www-sivuja löytyi aiheen tiimoilta, joten niiden jakaminen ja käyttöön otto on jokaisen osallistujan omassa harkinnassa ja tämän tietopuolen saavuttaminen jäi meille vetäjille kyseenalaiseksi, koska palautetta emme saaneet tähän liittyen mielestäni tarpeeksi.

Some sinällään sopii varmasti esimerkiksi asiantuntijaryhmien tiedon jakamiseen ja motivoituneen ryhmän yhteiseksi oppimispaikaksi ja tietopankiksi. Olen kuullut opettajien myös käyttävän sitä opiskelijoille asioista tiedottamiseen, jossa vastuuopiskelija laittaa tiedon esim. opetusjärjestelyiden muutoksista koko ryhmälle. Opettaja ei siis kuulu yhteiseen FB-ryhmään. Mielestäni tämä on kuitenkin nuorten opiskelijoiden kanssa hieman kyseenalaista, opettajalta puuttuu kontrolli ja ainakin omakohtainen kokemus on, että ryhmien FB-sivuista tulee aikamoisia taistelukenttiä nuorten kanssa. Pitää siis tarkkaan miettiä, minkälaisen ryhmän kanssa lähtee tuota yhteistä ymmärrystä ja tietoa jakamaan FB-sivustoilla.

Kokonaisuudessaan minulle jäi kuitenkin olo, että FB-YTOstamme sai ne irti jotakin, jotka siitä halusivat jotakin saada irti itsenäisesti. Mukana pystyy valitettavasti myös tämän tyyppisessä ryhmässä ”hengailemaan vapaamatkustajina”. Kirjautumalla sisään, heittämällä ympäripyöreän kommentin ja pitämällä FB-profiliaan auki, näyttää se valvojalle siltä, että sivustolla ollaan. Kontrolli opelta puuttuu. Kontrolli puuttuu myös tekniikan suhteen ajoittain, netti toimii jos on toimiakseen…

Oman pienryhmämme ponnistukset yhteisen urakan eteen olivat myös aika erilaiset, vastuuhenkilö otti vastuuta kokonaisvaltaisesti, en tiedä olisiko vastuuta voinut enempää jakaa jos kaikki jäsenet eivät ole tavoitettavissa vaikka niin on sovittu. Itse yritin parhaani, kuten ehkä muutkin. En tiedä onko tässä jo ryhmällä kisaväsymystä, mutta ihan tasaisesti eivät työt jakautuneet mielestäni. Homma kuitenkin saatiin tehtyä, parantamisen varaahan aina olisi, mutta tulipahan nyt harjoiteltua tällainen. Toivon vaan, että muut saivat siitä myös jotain irti, minä ainakin sain. En ymmärrä pelkän suorituksen takia opiskelua, joten itsensä täytyy kyllä laittaa likoon jos meinaa uusia välineitä omaan työhönsä saada. Ja tämä kyllä on yksi harkitsemisen arvoinen, vaikkakaan en sitä nuoriso puolelle osaa vielä nähdä.

31.1.2012/YTO/6.osallistuminen/second life

Apua, en olisi uskonut tähän ryhtyväni, mutta pakkohan tätä on kokeilla kun siihen on mahdollisuus... Nyt mulla on vampyyri avatar jossain ns. turvallisessa ympäristössä, mutta mun mielestä  (sekä lapseni joka on huomattavasti valveutuneempi asian suhteen) ympärillä näyttää olevan ihmisiä ihan tolkuttomasti ja mulla ei ole hajuakaan mitä tässä nyt tehdään.... Odotan ohjeita.... Jatketaan harjoittelua! ... Tähän siis palaan...

3.3.2012 edelleen odotan ohjeita...
...eli niitä ei sitten koskaan tullut. Sekond Life kokeiluni meni ihan penkin alle, en tiedä mihin siellä olisi pitänyt mennä ja mitään ohjeita en jatkosta saanut. Edelleen siis ihan mysteeri minulle. Haastattelin jokunen viikko sitten omia opiskelijoitani tuosta virtuaalimaailmasta ja he sanoivat, etteivät koe sitä omakseen. He eivät nähneet sitä mitenkään mielekkäänä tai helppona paikkana. Yritin kysyä siitä mahdollisuudesta, että siellä opiskeltaisiin jotain yhdessä ja he eivät ymmärtäneet, miksi sitä ei voida tehdä tavallisesti luokassa... He eivät siis lämmenneet ajatukselle. En kyllä minäkään. Minä en nyt tässä kohtaa löydä mitään syytä miksi minun pitäisi sitä edes lisää treenata.

Huomasin kyllä, että uusi YTO olisi tällä työkalulla juuri alkamassa, mutta kyllä se taitaa minulta nyt jäädä väliin. Odotin tätä ohjeineen ja sain jo sen avatterenkin luotua, mutta mutta.... Ei vaikuta minun välineetä. Teen tällä hetkellä työtä nuorten ammatillisen koulutuksen kentällä ja oppimisvaikeuksia löytyy joka kolmannelta (mutu tuntuma). Välineet opetukseen tulee siis olla tosi selkeät ja houkuttelevat, tämä ei mielestäni nyt oikein siihen sabluunaan istu. Mutta tulihan katsottua tai ainakin pikkasen kurkattua...

31.1.2012/Ope seuraamassa opetustani...

Kyllä jännitti...Ihan ei yllä uni maistunut ja sanatkin kangerteli... Päivä oli aika pitkä ja kyllä ihmettelin, kuinka ope jaksoniin tarkkaan seurata ja analysoida tekemisiäni. MUTTA, pyysin rakentavaa palautetta ja sitä sain. Huomenna ajattelin heti testata asioita, joista Alamen kanssa keskustelin, mietin jo etukäteen reflektointi tilanteeseen omaa rooliani ja kuinka voin omalla puheellani ohjata tai heittää pallon takaisin opiskelijoille päivän reflektoinnista. Tähän  täytyy ihan paneutua. Ei siis riitä, että minulla on selkeä kurssi runko ja aikataulullinen suunnitelma, minun on mietittävä myös sanomisiani ja vuorovaikutuksen kulkua...

No, huomenna palataan asiaan kuinka homma meni, jokatapauksessa testaan saamani neuvot!

31.1.2012/YTO/5. osallistuminen/Misterpoll kysely

No, tämä oli todella nopeasti hoidettu!Siihen meni kaksi minuuttia korkeintaan, vastasin muutamaan kysymykseen ja se oli siinä. Tässä nyt oli mielestäni se hyvä puoli (kun tämä vihdoin viimein toimi), että näin myös tulokset samalla kertaa. Eli mitä muut olivat vastanneet. Nyt kyllä jäin miettimään, että mitäs me näillä tuloksilla sitten tehdään??

24.1.2012/Seminaarissa nuorten kanssa

Voi wau mikä päivä! Opistollamme oli tänään kokopäivän seminaari, jossa kaikki puhujat olivat kehitysvammaisia henkilöitä. Puheenvuorot olivat oman elämän kokemuksia ja tuntemuksia työstä, asumisesta, parisuhteista ja ihmisoikeuksista. Olin kahden nuorisoryhmän kanssa kuuntelemassa puhujia koko päivän. Varmistin osallistumisen aamuilmoittautumisella ja tehtävillä, joita he tekivät pitkin päivää.
Osa opiskelijoista luonnollisestikin liukeni paikalta mitä erikoisemmilla selityksillä, mutta se väki joka istui loppuun asti oli hyvin mukana. Puheenvuorot olivat koskettavia ja osa opiskelijoistani liikuttui kyyneliin. Aiheet ja puhujat saivat siellä kovan nuoren sisimmässä liikautettua jotakin, jota me opettajat yritämme tehdä tuntitolkulla puhuessamme ihmisoikeuksista. Siihen tarvittiin siis kuitenkin vain pieni hetki ja aito kokemus.

Jo se, että seminaarin loputtua istuivat nuo nuoret edelleen paikoillaan ja taputtivat puhujille kertoi minulle sen, että tavoitteeseen on päästy. Koko kurssin tärkein tavoite on ollut vaikuttaa asenteisiin niin, että jokainen opiskelija ymmärtää kehitysvammaisen henkilön ihmisarvon, tasavertaisen aseman yhteiskuntamme jäsenenä ja oppii kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Nyt voin käsi sydämmellä sanoa, että siihen päästiin tänään. Luin pika pikaa opiskelijoiden päivällä kirjoittamia kommentteja eri puhujista läpi ja jälleen sain kommentteja: "enemmän tätä". Nuoret haluavat olla suorassa kontaktissa ihmisten kanssa ja sitähän he ovat tulleet meille opiskelemaan. Tätä on siis saatava opetukseen lisää! WOI WAU että jäi päivästä hyvä olo!

22.1.2012/ Wespojen YTO

Yto viikko takana.... Aiheena tulevaisuuden opettajuus ja some+facebook...

Alkuun suunniteltiin yhdessä, pienemmällä porukalla testailtiin naamakirjan mahdollisuuksia. Testausviikko oli järkevää, koska siinä vielä muokkailtiin ja tarkennettiin kysymyksiä, päädyttiin myös hieman selkeämpään konseptiin kuin alkuun oli mietitty. Ja tämä oli hyvä ratkaisu. Nyt puolet pienemmällä materiaali määrällä sivuilla oli varsinainen suhina ensimmäisinä päivinä, sitten homma näytti hyytyvän. Jos materiaalia olisi ollut enemmän, olisi se ollut varmaan osallistujille turhan vaativa sitoutumisen suhteen. Nyt saatiin ihan kivasti keskustelua aikaiseksi, hommalla oli selkeä alku ja eilen työstettiin kahdella hengellä loppu. Hyvä me!

Päätöksestä koottiin myös kirjallinen tuotos ja loppuvideo, nämä molemmat lähetettiin kaikille osallistujille, joten jokinen itse päättäköön kuinka paljon siitä sai irti.
Minä ainakin opin uusia asioita:
- yksityisyysasetuksia tulee aina miettiä tarkkaan
- jos perustaa asiantuntijaryhmän, osallistujien kanssa ei tarvitse jakaa kaikkea siviilielämästään eli omaa "seinää"
- Tietotekniikka tökkii aina silloin tällöin, kontrolli ei ole satavarmaa
- some on kuitenkin ihan jees, osallistua voi kun joutaa ja pitää vain hallita itse tiettyä pelisääntöjä (lähdekritiikki, läsnäolo=kuinka paljon itsestään antaa somelle,verkostot...)
- yhdessä todellakin olemme enemmään, moni toi paljon uusiakin näkökulmia ja linkkejä kaikkien tietoon. Itselle jäi aika paljon uutta luettavaa aiheeseen liittyen

Jos mietin omia henk.koht. tavoitteita ohjausosaamiseen ja erilaisiin oppijoihin liittyen, niin tämä oli senkin suhteen aika avartavaa. Tehtävässä näkyi osallistujien erilaiset taidot, osa oli facebookissa ensimmäistä kertaa ja toiset taas käyttivät sitä päivittäin. Osa tarvitsi ohjausta ihan facebooktilin avaamiseen jaosa oli jo selkeästi työstänyt aihetta niin pitkälle, että pystyivät ajattelemaan somea laajempana kokonaisuutena ja mahdollisuutena. Ohjauksen ja tuen tarve on siis oppijoilla tässäkin harjoituksessa ollut erilainen.

YTO oli siis oman oppimisen kannaltakin hyvä, olen taas astetta varmempi netin käyttäjä! Olen tainnut tuosta kammostani jo aika hyvin päästä, mikä itsellä opintojen alussa oli kaikkia näitä "härpättimiä" kohtaan. Nyt uskallan jo kokeilla kaikenlaista...

12.1.2012/YTO/4.osallistuminen/aivoriihi Prezillä...

Olin tutustunut preziin oph:n virtuaalipäivillä. Tai siis ihaillut kuinka hyviä ja erilaisia esityksiä sillä saa aikaiseksi, jotain muuta kuin ainaista powerpoint:ia... Itse koin tuon käytön aika haasteelliseksi, aika kauan täytyi pyöritellä, että sain luettua muiden kommentteja. Minulta unohtui jo koko aihe mitä piti kirjoittaa kun kikkailin liikkuvien tekstien kanssa :) Eli, tämä vaatii minulta ainakin aikapaljon treenistä vielä...

Täytyy kyllä kompata muitakin siellä kävijöitä, että muutaman päivän päästä täytyy käydä uusintakierroksella tarkastamassa tilanne, miten ne tekstit siellä pyörii vai pyöriikö ne. Jospa uuden kommentin laitto olisi jo vähän helpompaa?

Tämä on kyllä sellainen väline tämä Prezi, että tämän haluan opetella käyttämään kunnolla. Ja käyttääkin sitä!

11.1.2012/YTO/3. osallistuminen/väittely connectpro:ssa

Tämä oli kyllä ehdottomasti opettavaisin juttu. Siinä oli hyvää vuorovaikutteisuutta, niin puhuttuna kuin kirjoitettuna. Parani ehdottomasti loppua kohden.

Välineenä connectpro ja menetelmänä väittely voisi olla ehkä haastavaa omaan työhöni, mutta itselle oppijana hyvä kokemus. Tässä olisi kyllä itselle taas opinpaikka, jotta uskaltaisi lähteä omassa työssä tuota kokeilemaan. Jännitys ei ehkä olisi käsiteltävässä aiheessa vaan tuossa tekniikan hallinnassa.

Harmi että olen hieman puolikuntoinen ja en rohjennut lähteä väittelyyn mukaan...

9.1.2012/YTO/2. osallistuminen/ Motivointi, reflektiivinen tiimi

Mielenkiintoinen tämäkin tapa. Nyt jään kyllä odottamaan tuota mahtavaa motivointipakettia, mikä tästä tuotoksena meille kaikille toivottavasti tulee. Täsä kohtaa, kun on vasta kyselyyn vastannut, on sellainen odottava ja keskeneräinen olo, haluaa tietää lopputuloksen? Ja en sen suklaan takia vaan sen, että jos saisin jotain oikeita käytännön vinkkejä motivointiin, nuorten kanssa se on aika haastavaa tuo motivointi!

Itse olin tuon ilmaisen surveymonkey -sivustonkin jo löytänyt, se on aika hyvä löytö. Tulen käyttämään sitä varmasti tulevaisuudessa...

9.1.2012/YTO/ 1. osallistuminen/Tulevaisuuden muistelu

Olipas kiva kokeilla ihan itse tätä tekniikkaa... Tulikos tässä nyt vähän niinkuin olo, että eihän tässä ole kuin hetki kun tämä opiskelu on jo suoritettu? Olisi kiva saada tuo muistelu itselle jälkikäteen ihan oikeiden kuvien kanssa, siis kuvien, jotka ovat meidän ryhmästä.

Tästäkin jäi kyllä olo, että haluan kokeilla tätä omassa työssä. Voisikohan tuon sitoa esim. yyt kurssiin, siihen verkossa tapahtuvaan. Voisi olla jännä tehdä lh-opiskelijoiden kanssa tulevaisuuden muistelua siitä, missä he mahtavat olla kun ovat valmistuneet ja mitä kaikkea siihen matkan varrelle on mahtunut, senhän voisi jakaa vikka teemoihin opiskelupolun mukaan... Aivot käy taas raksuti raksuti....

Ja sitten kun jakso on höystetty pienellä huumorilla, eli karaokella, vois se olla ihan mukava kokeilla. Eihän opiskelun tartte niin totista olla!