Kollega oli opistollamme opetusharjoittelussa ja opetti maahanmuuttajaopiskelijoita, jotka ovat valmentavassa koulutuksessa. Opetuskertoja oli ollut jo pari aikaisemmin ja he tunsivat siis toisensa entuudestaan.
Sain etukäteen tuntisuunnitelman, joka sisälsi tulevaisuden haaveilua ja suunnittelua. Aika haastava aihe opiskelijaryhmälle, jotka ovat "repästy" irti omasta maastaan, kulttuuristaan, perheistään, tavostaan ja uskomuksistaan. Yrittää nyt luoda kuvaa suomalaisesta kulttuurista ja tavoistamme työskennellä ja elää. Ja minkälista kuvaa, mihin kuva maastamme perustuu?
Kiinnitin ensimmäisenä huomioni siihen, että S oli tosi rauhallinen ja selkeä puhuessaan opiskelijoille. Jälkeenpäin myös reflektiossa tuli esiin, että on haastavaa puhua selkokielellä kuulostamatta kuitenkaan sille, että puhuu lapsille. Edelleen huomaan miettiväni kommunikaation ja vuorovaikutuksen tärkeyttä. Niin aikaisemmassa työssäni kuin nyt nuorten kanssa olen edelleen sitä mieltä, että toiminta (opetus) on täysin mahdotonta, jos ei yhteistä kieltä löydy. S puhui kuitenkin rauhallisesti, otti katsekontaktin kaikkiin opiskelijoihin, meni vierelle, käveli luokassa. Hän seurasi jatkuvasti opiskelijoita, pysyvätkö he mukana opetuksessa. Asiat ja lähinnä vaikeat sanat ja termit S kertoi monella eri tavalla ja varmisti, että opiskelijat ymmärsivät. Tämän opiskelija joukon kanssa tulee siis kiinnittää huomiota siihen, että keskusteluun kielen ymmärtämisestä varataan riittävästi aikaa.
Itselle jäi tuosta opetuksesta mieleen juuri tuo säljö-kaikkoslainen oma tapa suhtautua opiskelijoihin. Huomioidaan jokainen omana ykslönään henkilökohtaisine taustoineen kuitenkin opastaen rinnalla yksilöllisesti jos apua tarvitsi. Huomion arvoista oli myös se, että vaikka opiskelijat ovat hyvinkin rankkoja taustoja omaavia, opetuksessa keskityttiin vain työn ja opiskelun haaveiluun ja suunnitteluun. Tunnelma pysyi mielestäni positiivisena koko ajan, tilanteet eivät olleet painostavia. Itselläni on kokemukset "pakko-opiskelusta" esiintymisineen ja ne ovat jättäneet jäljet. Nyt luokkahuoneessa oli mielestäni ilmapiiri jossa jokainen sai edetä omien tuntemustensa mukaan. Mahdollisuus oli saada paljon tietoa ja taitoa maamme työhön hakeutumisesta ja kielestä, mahdollisuus oli myös olla vaisumpi. Kannustus ylettyi kuitenkin jokaiseen.
Itselläni jäi kyllä yksi opiskelija ryhmäsät vielä mieleen. Hän ei sanonut mitään ääneen koko tunnin aikana ja mietin välillä, että ymmärtääkö hän mistä tunnilla puhutaan. Huomasin kyllä, että S kävi myös hänen luonaan, joten opettajan kontrolli tilanteesta oli havaittavissa. Jos joku opiskelijoista on jäämässä sivummalle, on se open tehtävä käydä noukkimassa kadonnut lammas mukaan....
Oli mielenkiintoista olla seuraamassa opetusta ryhmälle, josta minulla ei ole oma kohtaista kokemusta laisinkaan. Huomasin myös ihailevani ryhmän työrauhaa, minulle on muuoinkin jäänyt käsitys, että tällä ryhmällä opiskelumotivaatio ja moraali on kova. Ainakin se oli aivan toista keskittymiseltään kuin nuo nuorisoryhmät mitä minä vedän....
Hyvä S! Hienosti meni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti