Pienryhmästämme yksi oli vastuutettu pääorganisaattoriksi tässä YTO:ssa, vaikkakin mielestäni vastuu kuuluu kaikille, kun yhteistä työtä tehdään. FB-YTO oli ensimmäiset päivät kovinkin vilkas ja sitten homma hyytyi. Arviointikeskustelu oli varsin niukkaa, saimme vain kolme palautetta, joten ehkä tuo koko rutistus olisi pitänyt saada muutamaan päivään mahdutettua, viikko tuntui liian pitkälle ajalle sitoutua yhteiseen hankkeeseen. Jos ope-opiskelijat eivät siihen pysty, pystyvätkö opettamani nuoret? Koko homman arviointi tuntui nyt jäävän meidän FB-YTOn vetäjien varaan, osallistujat osallistuivat, saivat kenties uutta ajateltavaa, muta eivät jääneet arvioimaan ja jakamaan kokemuksiaan sinänsä.
Some sinällään tuntui hyvälle vaihtoehdolle, naamakirjaan pystyi osallistumaan kun oma aikataulu sen salli ja opimme myös, ettei yksityisyys ollut uhattuna, kavereita ei tarvinnut olla, vaikka samaan ”tapahtumaan” osallistuttiin. Tuntuu, että somen piirteisiin ilmeisimminkin kuuluu tuo, että käväistään kun joudetaan ja osutaan paikalle, mutta pidempi aikaiseen sitoutumiseen tarvitaan kokonaisvaltaisempi funktio.
Itselle jäi sellainen olo, että nyt oli hyvä tilaisuus kokeilla somea turvallisesti, ympärillä oli ihmisiä jotka tunsi ja tapahtuma oli suljettu. Oli siis lupa kokeilla niitä FB:n suomia mahdollisuuksia. Ainakin pienryhmämme pari jäsentä uskaltautuvat aikamoisen suostuttelun jälkeen kirjautumaan sivuille, joten kyllä siinä jotain haasteita ja mörköjä voitettiin! Itse tietopuolta tuli myös lisää, monia uusia hyviä www-sivuja löytyi aiheen tiimoilta, joten niiden jakaminen ja käyttöön otto on jokaisen osallistujan omassa harkinnassa ja tämän tietopuolen saavuttaminen jäi meille vetäjille kyseenalaiseksi, koska palautetta emme saaneet tähän liittyen mielestäni tarpeeksi.
Some sinällään sopii varmasti esimerkiksi asiantuntijaryhmien tiedon jakamiseen ja motivoituneen ryhmän yhteiseksi oppimispaikaksi ja tietopankiksi. Olen kuullut opettajien myös käyttävän sitä opiskelijoille asioista tiedottamiseen, jossa vastuuopiskelija laittaa tiedon esim. opetusjärjestelyiden muutoksista koko ryhmälle. Opettaja ei siis kuulu yhteiseen FB-ryhmään. Mielestäni tämä on kuitenkin nuorten opiskelijoiden kanssa hieman kyseenalaista, opettajalta puuttuu kontrolli ja ainakin omakohtainen kokemus on, että ryhmien FB-sivuista tulee aikamoisia taistelukenttiä nuorten kanssa. Pitää siis tarkkaan miettiä, minkälaisen ryhmän kanssa lähtee tuota yhteistä ymmärrystä ja tietoa jakamaan FB-sivustoilla.
Kokonaisuudessaan minulle jäi kuitenkin olo, että FB-YTOstamme sai ne irti jotakin, jotka siitä halusivat jotakin saada irti itsenäisesti. Mukana pystyy valitettavasti myös tämän tyyppisessä ryhmässä ”hengailemaan vapaamatkustajina”. Kirjautumalla sisään, heittämällä ympäripyöreän kommentin ja pitämällä FB-profiliaan auki, näyttää se valvojalle siltä, että sivustolla ollaan. Kontrolli opelta puuttuu. Kontrolli puuttuu myös tekniikan suhteen ajoittain, netti toimii jos on toimiakseen…
Oman pienryhmämme ponnistukset yhteisen urakan eteen olivat myös aika erilaiset, vastuuhenkilö otti vastuuta kokonaisvaltaisesti, en tiedä olisiko vastuuta voinut enempää jakaa jos kaikki jäsenet eivät ole tavoitettavissa vaikka niin on sovittu. Itse yritin parhaani, kuten ehkä muutkin. En tiedä onko tässä jo ryhmällä kisaväsymystä, mutta ihan tasaisesti eivät työt jakautuneet mielestäni. Homma kuitenkin saatiin tehtyä, parantamisen varaahan aina olisi, mutta tulipahan nyt harjoiteltua tällainen. Toivon vaan, että muut saivat siitä myös jotain irti, minä ainakin sain. En ymmärrä pelkän suorituksen takia opiskelua, joten itsensä täytyy kyllä laittaa likoon jos meinaa uusia välineitä omaan työhönsä saada. Ja tämä kyllä on yksi harkitsemisen arvoinen, vaikkakaan en sitä nuoriso puolelle osaa vielä nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti