Työkulttuuri
Onko se asennekysymys? Tuntuu, että erilaisia kulttuureita löytyy saman katon alta useita ja ihan kenen kanssa vaan asioista puhuu niin tulee vähän erilainen käsitys siitä, millainen on tuo työkulttuuri nykyisessä työssäni. Kyseessä on mosaiikkimainen organisaatio ja verkostoja toimii ristiin rastiin ja näin ollen myös kulttuureja syntyy tiimistä ja verkostosta riippuen. Hoitoalalla pitkään työskennelleenä olen tutustunut tuohon klikkiytyneeseenkin työkulttuuriin. Myönnettäköön, että omat voimat eivät myöskään riittäneet tuohon klikkien tuulimyllyjä vastaan…. Nyt olen tyytyväinen nykyiseen innovatiiviseen työkulttuuriin. Kuinka paljon siitä tuntemuksesta, että meillä menee hyvin, riippuu omasta muuttuneesta, avoimesta asenteesta?
Sitoutuminen
Olemme huomanneet, että nykyään ei uusi polvikaan sitoudu työntekoon, ainakaan hoitoalalla pitkiksi ajoiksi. Nuoret haluavat liikkua ja katsella. Opettajat ammattioppilaitoksessamme tuntuvat olevan sitoutuneita työhön, mietin mikä se on sitoutumisen syy, opiskelijat? Organisaatio? Työkaverit? Tätä täytyy kysellä kollegoilta!
Autonomia, sen kun opettaja saa, alkaa sitoutuminen. Allekirjoitan! Uudessa työssä tämä on juuri kaikkein parasta, en ole aikaisemmin kokenut tuota vapautta tehdä työtä omalla persoonalla ja omalla tavalla. Tuon vapauden ja luottamuksen on saanut, en ainakaan minä halua sitä luottamusta menettää saatikka sitä vapautta menettää. Kuitenkin mietin kuinka tuota sitoutumista voi opettaa lähihoitajaopiskelijoille, siellähän tuo vapaus, ainakin työajallisesti on aika rajallista..
Opettaja helikopteriperspektiivissä….. Eli opettajan on oltava sosiaalisesti älykäs! Tätä jaksan aina hehkuttaa...
Osaaminen ja käsitys asiantuntijuudesta
Ohjausosaaminen on minulla nyt päällimmäisenä mielessä. Kuinka kehitys asiantuntijaksi siinä ja erilaisten oppijoiden kanssa tapahtuu. Yksilö ja yhteisö oppiminen ja osaaminen tässä…. Voi kun jossain kohtaa olisi se hetki, että kokisin hallitsevani ammattipedagogiikan…
Olipas hyvä kuunnella tätä luentoja, oman verkostoanalyysin tekeminen helpottuu, on vähän ajatusta siitä mitä minun tuleekaan analysoida….
Moikka Suski - Hienosti näkyi, kuinka hyödynsit tätä omassa AMPED3B-tehtävässäsi.
VastaaPoista