Tervetuloa lueskelemaan ajatusteni virtaa...

Tervetuloa lueskelemaan ajatusteni virtaa... Täällä ollaan etsimässä omaa ymmärrystä perustehtävään... Mikä se kulloinkin sitten mahtaa olla ;)

maanantai 24. lokakuuta 2011

24.10.2011/Amped4/Kehittämistyön menetelmät

Kirja käyty läpi. Koen, että ongelmani on jatkuva innostuminen kaikista aiheista, joten asioiden kriittinen tarkastelu vaatii minulta paljon. Kirjaa lukiessani huomasin jälleen saman haasteen omassa ajattelussani kuin aikaisemmin yliopiston kursseilla, olen aivan varma siitä, että kaikki menetelmät sopivat juuri omaan projektiini ja en tiedä mistä lähteä eteenpäin.

Kuitenkin se on varmaa, että kehittämishanke ideaa on tarkennettava, olen jälleen ollut kiireessä liian hätäinen. Teen aina hätä ratkaisun, pikaisen suunnitelman tai yhteenvedon,johon minun tulee palata uudestaan. Onko tämä nyt asia jota minun tulee itsestäni karsia vai hyväksyä se ja toimia sen mukaan, eli pikaversion jälkeen aina uudestaan palata tähän raakileeseen jota sitten voi jatko kehittää? Oppimisen paikka. Ja harkinnan.

Kirjasta jäi kuitenkin paljon ideoita. Luulen yhden lukukerran ja kolmen selailukerran jälkeen edelleen veivaavani konstruktiivisen ja toimintatutkimuksen välillä.Tämähän tietysti kertoo sen, kuinka olen vältellyt metodologian kursseja viimeiseen asti peläten jotain, minkä nyt taas toisaalta löydän edestäni. Mhdollisuuksiaon paljon, enkä haluaisityytyä aina kaikista turvallisimpaan tapaan. Nyt kuitenkin on hankkeen tarkoitus palvella opistomaailmaa ammatillisen koulutuksen suunnittelussa, joten menetelmä sen mukaan.

Haluan vielä perehtyä tuohon konstruktiiviseen tutkimukseen tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti