24.10.2011/Amped2/ Leena Nuutisen teemaluento

Opettaja ”valon näyttäjänä”, todella tärkeää, olen samaa mieltä siitä, että opettaja on todellakn sen tien viitoittaja mihin ollaan menossa ja omalla persoonallaan voidaan vaikuttaa siihen, lähtevätkö nuo opiskelijat seuraamaan meitä opettajia tuolle tielle…

Minän ja sinän kohtaaminen, tästä olen varmasti moneen kertaan puhunutkin, koen, että tähän alueeseen on todella ollut apuja aikaisemmasta työstäni. Eli opettaja olisi rinnalla kulkija, kuten kehitysvamma-alalla on hoitaja oppinut tekemään kaikissa arjen askareissa. Kuten Pentti Murtokin saatteellakin todetaan, on päästävä tuon ongelman, vamman tai vaikeuden ikään kuin ohi ja päästä siihen todelliseen ihmiseen siellä taustalla. Kenen takia tätä opetustyötäkin tehdään. ei vamman takia vaan tuon yksilön.

Erityistä tukea tarvitsevan opiskelija haastaa kouluyhteisön ja opettajan. KYLLÄ! Ihanaa, että se on nyt sanottu tässä ääneen, että ei ole pelkästään konkreettisia menetelmiä jotka ovat jotain irrallisia toimintaa avittavia palikoita, vaan opettajan tulee myös katsoa peiliin. Mikä on minun arvomaailmani ja asenteeni tuota nuorta kohtaan? Haluanko oikeasti että hän ymmärtää minua? Mikä on sitten se keino millä hän ymmärtää minua, voinko tehdä jotain helpottaakseni tuota ymmärrystä?

Positiivinen palaute: ihminen on tosiaan kehuvetoinen.. Tuon uteliaisuuden herättäminen on joskus kyllä äärimmäisen haastavaa, jos nuori on ehdottomasti sitä mieltä, että tätä asiaa hän ei tule tarvitsemaan tulevassa työssään...

Ihanaa…. kun samoja asioita tässä kuule nyt eri tavalla opetettuna kuin mitä itse opetan. Olen juuri tänään käsitellyt integraatiota ja inkluusiota vammaistyön tunnilla. Nuorilla tämä tuntuu kyllä olevan aika hyvin hallussa, he ovat jo kasvaneet tähän. Aikuispuolen opiskelijoilla tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää miksi kaikkien pitäisi toimia samoissa ryhmissä, asenteet ovat kenties aika vahvat. Tässä kohtaa voin olla ylpeä omasta työpaikastani kuitenkin, meillä käy ammatillisessa koulutuksessa niin maahanmuuttajat, kehitysvammaiset, entiset vangit, romaanit ym. sulassa sovussa (yleensä) ja me opettajat yritämme kovasti pysyä tässä ajan tasalla ja pyrkiä antamaan sitä parasta mahdollista opetusta kaikille noille erilaisille oppijoille. Jokainen omalla tyylillä ja taidoillaan, olen myös päässyt mukaan tuohon opetustyöhön, jossa luokassa on kovinkin erilaisia oppijoita, lähes valmistuvia lähihoitajia, jotka ovat vammasityön koulutusohjelma opinnoissa, jotka opiskelevat eriasteisesti kehitysvammaisten opiskelijoiden knssa. Palaute on ollut hurjan hyvää molemmilta opiskelijaryhmitä. Myös me opettajat olemme tehneet tiivistä yhteistyötä ja oppineet toinen toisiltamme.

Sora-työryhmä??!!! En ole koskaan kuullutkaan… täytyypä tutustua tarkemmin…

Koulukiusaamisesta. Meillä näkyy yleisinä järjestyshäiriöinä, ei ehkä yksittäisinä kiusaustapauksina. Ns. hiljaiset, hyvät opiskelijat jäävät paitsioon ja ilman opetusta, kun opettajan aika menee näiden erilaisten oppijoiden ohjaamiseen yksilöllisesti.

Lainsäädäntö antaa kyllä hyvät puitteet oppimiselle ja opettamiselle, miksi se ei sitten kuitenkaan ole niin yksinkertaista käytännössä? Edelleen, koulutuspoliittiset teemat, hyviä teemoja ja näkyvät kaikissa ohjeissa, arvoissa ja visioissa sekä missioissa, miksi sitten opiskelija ei näe näitä asioita? Mitä me teemme väärin?

Ymmärrämme mielestäni tällä hetkellä ketä nuo erilaiset oppijat ovat ja olemme luoneet verkostoja ja tukipilareita, mutta miksi niitä pudokkaita edelleen on? Ammatillisessa oppilaitoksessa tunne-elämän häiriöt ja nuo muut syyt tuntuvat olevan pinnalla kovastikin, niihin puuttuminen on aika haastavaa. Onko se mahdotonta hoitaa hyvin? Kun tuo erityisopetus on selkeästi pitkä tie joka vaatii suunnitelmallisuutta, kuinka se voidaan toteuttaa jos opiskelija itse ei sitoudu tuohon suunnitelmaan ja ”häviää” systeemiin…?

Erityisopetuksen ja tukiopetuksen ero!!! Opettaja kun antaa tukiopetusta, moni on siihen aika väsynyt koska opettajilla ei oikein tunnu riittävän siihen aika ja resurssit. Itse olen pitänyt suullista tenttiä, apuja ja tukea puhelimitse ja s-postilla, räätälöinyt kursseja yksilöllisesti, opettanut selkokielellä ja kuvilla, ohjannut kädestä kiinni pitäen ja ollut mukana ohjaustilanteessa…

Erityisopetukseen vaikuttavat seikat: laaja skaala hyviä asioita….Koen niiden olevan kuitenkin ihan ”peruskamaa”, eli ne ovat jälleen sieltä entisestä työstäni jäänyt mukaan…

Erityisopiskelijaksi määrittely: Opiskelijat itse eivät ole kovinkaan innostuneita HOJKS-prosessista… Pelkäävät itse leimautumista kokemukseni mukaan.

Ammatillinen erityisopetuksen yhteistyö verkosto on laaja, onko opettajalla aina resursseja kaikkeen tähän jos omassa ryhmässä on monta HOJKS:in  tai HOPS:in omavaa opiskelijaa? Itselläni on nyt tilanne, jossa ryhmääni kuuluu 26 opiskelijaa, puolet heistä ovat HOPS:attuja tai HOJKS:N omaavia… Tuo tekee kokonaisuuden hallinnasta välillä aikamoista, itse vaan miettii, että olenko minä nyt muistanut ottaa kaikki mahdolliset seikat huomioon, ettei tuo opiskelija jää paitsioon missään asiassa.

Työllistyminen…. tuettu työ…. tuettu oppisopimuskoulutus…. Yhteiskunnallisesti siis kovinkin tärkeää mahdollistaa kaikkien opiskelu ja työllistyminen. Järjestelmiä on, mutta toimiiko ne? On hyvä kuulla, että vaikeimmin vammaisten opiskeluun ja työelämään liittyvään problematiikkaan kiinnitetään tässä huomiota, koska olen valitettavasti huomannut, että esim. kehitysvammaliitto ei mielestäni kiinnitä näihin tarpeeksi huomiota. Vain ne, jotka osavat itse pitää puoliaan ja joiden omaiset ovat aktiivisa saavat palveluita. Itse haluaisin juuri näiden vaikeimmin vammaisten ihmisten puolia pitää liittyen tasa-arvoon juuri opiskelussa ja työllistymisessä.

Opettajan työkalupakki:

- Motivaatio!!! Miten tuet ja sitä herättelet jos opiskelijaa ei kerta kaikkiaan kiinnosta ja on ikään kuin ”pakotettuna” tuossa ammattikoulussa?

Aikaa ja huomiota haluan antaa, mutta jotenkin tuntuu, että on niin pulassa jos opetan aihetta, joka ei yleensäkään ole alkuun innostava…. 

Olisi ajatuksena mahtavaa, että koko ertyisopetusta ei enää tarvittaisi, eikös silloin olisi inkluusio ja intgraatio juuri toteutunut. Tosin,kaikki eivät pysty opiskelemaan samoissa ryhmissä, esim. nämä mainitut asperger ja autismi, he tarvitsevat omaa rauhaa, he eivät välttämättä kykene opiskelemaan tai työskentelemään isoissa ryhmissä tai kouluissa....

Jään pureskelemaan aihetta, onpa ihanaa kun tähänkin puoleen on kiinnitetty näissä opinnoissa huomiota. Tärkeä aihe ja kovin ajankohtainen. Olisiko siis niin, että jokaisessa meissä tulisikin asua erityisopettaja?