Olin saanut vinkin, että tämä opettaja n hyvä ja kokenut, opiskelijoiden luottamusta nauttiva ammattilainen. Osallistuin opetukseen sivustakatsojana ja opettaja otti tilanteen heti tunnin alussa haltuun. Hänen olemuksensa ei antanut mahdollisuutta mihinkään muuhun kuin kuunteluun, tosin kuulijana olevat opiskelijat olivat myös jo työelämässä olevia ammattilaisia, jotka olivat motivoituneita hankkimaan tutkinnon. Opetus oli luentomuotoista, powerpoint esitys kuvina ja kaaviona, jota opettaja avasi käytännön esimerkein.
Luennointi oli sujuvaa ja selkeää. Sieltä nousi myös aika ajoin selkeästi esiin tuo kysymys Miksi ja siihen vastaus. Eli, Engeströmin sanoin, alkusolu tuolle opetukselle oli tuotu julki. Se myös näkyi tuossa opetuksessa, että opettaja tiesi mistä puhui. Hän osasi aiheen, niin käytännön tasolla kuin teoriassa. Oikein hyvä kokemus oli tämä!
Luennolla oli myös opiskelijana yksi kuuro opiskelija, jolla oli kaksi tulkkia paikalla. Luennolla tuo varmasti onnistui vallan hyvin, jäin pohtimaan kaikkia mahdollisia opiskelumuotoja ja käytäntöjä, onnistuuko ne yhtä näppärästi jos kaksi tulkkia on jatkuvasti mukana... No, vammaistyön opettajanahan oli mielenkiintoista nähdä, että vammaislaki toteutuu ja kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus oppia.
Keskusteln tunnin jälkeen tämän opetajan kanssa ja hän sanoi itse olevansa perinteinen, luennoitsija tyyppinen opettaja. Hän kertoi opettavansa pääasiassa aikuispuolella ja nimenomaa oppisopimusopiskelijota. Silloin opiskelijalla itsellään on myös suuri vastuu oppimisesta itsenäisesti, opetukselliset, opettajan vetämät tunnit ovat hyvin vähäisiä. Hänen vinkkinsä nuoriso puolen opetukseen olivat, että enemmän aikaa ja opetuksen painopiste saattaa olla ajoittain muussa kuin opetettavassa asiassa.
Näillä tunneilla huomasi sen, että vaikka luento itsessään ei ehkä ole se parhain mahdollinen tapa opettaa, vaikutti kuitenkin opettajan oma persoona ja se, että tuo tapa oli hänelle hyvä tapa opettaa. Tunnit olivat mielestäni onnistuneet ja koin todella olevani oppipojan asemassa tuolla istuessani, niin päihdepuolen kuin opettajan opinnoissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti