Otin eilen itselleni uuden opiskelijaryhmän vastaan kesäloman jälkeen. Kyseessä oli niin sanotut ammatillisen kasvun tunnit, joita oli 3 x 45min. Opiskelijat ovat nuorisopuolen lähihoitajakoulutuksessa ja ensimmäinen perusopinto vuosi takana. Ryhmässä oli jo noin puolet opiskelijoista HOPS-keskusteluissa käyneet viime lukuvuoden puolella, osa aikaisemman vuosikurssin pudokkaita, osa ei saapunut paikalle.
Ryhmä siis osittain tunsi toisensa jo, heidän ammatillisen kasvun opettaja eli AKO vaihtui nyt siis ensimmäisen vuoden jälkeen. Suurin osa ei ollut tästä ryhmästä alkuunkaan tyytyväisiä tähän tilanteeseen.
Kävimme ryhmän kanssa alkuun esittely kierroksen, kerroin oman työhirtoriani ja sen, että minäkin olen tästä samaisesta oppilaitoksesta valmistunut lähihoitajaksi. Osa opiskelijoista oli ollut kesätöissä hoitoalan paikoissa, osa oli ihan lomaillut.
Ryhmä itsessään tuntui ihan mukavalle joukolle nuoria, osa hiljaisemmille, osa puheliaammalle. Kolme nuorta neitiä olivat selkeästi oppositiossa koko aamupäivän. Heidän kanssaan työskentely vaatii varmaan noita pedagogisia ponnisteluita minulta!
Kävin tunnin jälkeen ryhmän aikaisemman AKOn kanssa keskustelun tilanteesta, miten toimitaan poissaolevien kanssa ja kuinka hän on ottanut tilanteen haltuun näiden nuorten neitien kanssa. Pitää löytää yhteys ja yhteinen tekijä meidän välille, näin saadaan mielenkiinto opiskelijalla opettajan sanomaa kohtaan heräämään. No mikäs se voisi meillä olla yhteistä? Voisi kuulema aloittaa vaikka kynsistä tai uuden kampauksen huomioimisesta... Eli, minulle kyllä tulee olemaan kasvun paikka saada teinitytön huomio voitetuksi!
Kaipaan takaisin suljettuun hoitokotiin jaselkeisiin strukstuureihin!!!! APUA!!
No, haasteita päin vaan uudestaan ja näiden opiskelijoiden kanssa on vertaistuki paikallaan. Tiimimme, johon kuuluu noin 10 henkilöä, ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa ja antaa vertaistukea opiskelijoiden kanssa työskentelyyn. Kiitos heille siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti