Olen nyt työstänyt kurssia Yhteiskunta-, yrittäjyys ja työelämä taidot 10v = 24t vasta-aloittaneille lähihoitaja opiskelijoille. Kurssi alkaa maanantaina ja se on loppu silausta vailla. Kokeneenpi ja pedagogisesti pätevä opettaja on tehnyt kanssani yhteistyötä asian tiimoilta. Olemme tehneet uuden LH-OPS:n mukaisen rungon tuolle kurssille huomioiden aiheissa nuo nuoret opiskelijat. Mikä on heille oleellisinta tässä heti opiskeluiden alkaessa ja jättäneet vähemmälle ne aiheet mitkä selkeästi menevät heillä "yli hilseen", ovathan he suurimmaksi osaksi juuri peruskoulusta päässeitä, vanhempiensa luona asuvia nuoria.
Ensi maanantaina esittelen tuolle kollegalleni kurssi suunnitelman ja hän lupasi kommentoida sitä myös opintoihini liittyen. Minä vedän tuon kurssin kahdelle ryhmälle ja kollegani kahdelle ryhmälle. Ensimmäinen ryhmäni myös starttaa heti maanantai aamuna.
Kun aloitin työni (epäpätevänä) opettajana viime syksynä tällä samaisella kurssilla. Mielestäni se oli aika fiasko, en ollut osannut odottaa noin ei-motivoitunutta opiskelija kuntaa. Opiskelijat sanoivat kyllä jälkeenpäin omalle akolleen, että olin niitä ainoita opettajia, jotka saivat heidän ryhmänsä ns. kuriin. Sain kuulla olevani "hyvä tyyppi", olisikohan johtunut siitä, että olen tottunut työskentelemään haastavasti käyttäytyvien kehitysvammaisten kanssa ja heidän kanssaan ainoa tapa löytää keino selvitä, on löytää yhteinen kieli? Olin aloittanut innokkaana yhteskuntatieteilijänä tuon yyt-kurssin kalvosulkeisilla yhteiskunnastamme ja sitten katsoin ryhmää josta puolet katsoivat minua suu auki hiljaa ja toinen puoli hääräsi omiaan. Eli ei toiminut. Uusi kokeilu seuraavalla tunnilla: nostin buutsit pöydälle ja kysyin, että mitenkäs lähihoitaja opiskelija pärjää suomen maassa jos ei isä ja äiti auta? Siitä se sitten lähti yhteisen asian työstäminen.
Nyt tuo kokemus omasta avuttomuudesta on lisännyt omaa motivaatiotani löytää keino "selviytyä" ja "pärjätä" noiden nuorten kanssa. Löytää kieli, jolla saan edes hieman kolautettua heidän asenteitaan siihen suuntaan, johon hoitoalan ammattilaisten kuuluisi olla kallellaan. Ihan vielä en koko kurssi suunnitelmaani pläjäytä koko pienryhmän luettavaksi, odotan kollegani kommentteja ja sitten toivon niitä kovasti myös omalta ohjaavalta opettajaltani sekä muilta pienryhmän jäseniltä...
Nyt laitan hetkeksi aivot narikkaan yhteiskunnan tiimoilta ja elän vain omassa pikku pikku maailmassani perheen kesken...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti