Oman ryhmäni opiskelijat aloittavat syksyn opinnot työssäoppimisella hoidon kentällä. Ryhmä on jaettu kolmeen osaan ja tuon työssäoppimisen ohjaavia opetajia on siis myös kolme. Pidimme alkuinfoa, kävimme yhdessä läpi työssäoppimisen keskeisiä kohtia ja tuleva opiskelijoiden ammattiosaamisen näyttöä, sekä siihen liittyvää näyttösuunnitelmaa ja käytännön toteutusta.
Kaksi muuta ohjaavaa opettajaa on hoidon opettajia ja he keskittyivätkin enemmän tuohon koko näytön informoimiseen, minulle kuin luonnostaan lankeaa tuo eettisen puolen tarkastelu. Mietimme yhdessä opiskelijoiden kanssa mitä tuo eettinen työote voisi vanhustenhuollon puolella tarkoittaa. Ensimmäisen näyttää lähes poikkeuksetta jokaisessa opiskelijaryhmässä nousevan esiin tuo perinteinen ja kristillisiin arvoihin nojaava ajatus "kohtele niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan", tämä kun ei minulle alkuunkaan riitä vaan haluan tietää konkretian avulla, ovatko nuo nuoret oikeasti ymmärtäneet mitä tuo etiikka ja moraali tarkoittaa.
Lähdimme miettimään televisionkatselua työajalla. Milloin tuo toiminta on eettisesti hyväksyttävää ja milloin ei. Millä perusteilla telkkaria katsotaan työaikana ja mitkä ovat ne ehdot, millä voi aikaansa tv:n ääressä viettää. Asiakkaan ehdoilla mennään ja sen tuntuikin moni ymmärtävän. Tuntui kuitenkin, että onko nuoren 18-19 vuotiaan kokemusmaailma niin kaukana minun tai etenkin suomalaisen vanhuksen kokomus maailmasta, että eettinen toiminta televisionkatselussa koettiin enemmän taakkana?? No onhan ne kaukana toisistaan, mutta yritimme sitten löytää tästä toiminnasta sen punaisen langan, jotta tuo television katselu yhdessä asiakkaan kanssa voisi olla hyvä kokemus niin tälle nuorelle opiskelijalle kuin hoivattavalle vanhuksellekin. Eettinen työote ei siis tarkoita kuitenkaan tiukkoja normeja rajoitamassa yhdessä tekemisen uusia aluevaltauksia, vaan oleellista on nuorenaa lähihoitajana pohtia aina sitä, kenen silmillä tilannetta kulloinkin katsotaan.
Tuntien jälkeen keskustelimme opettajien kesken näistä parista tunnista. Mukana olivat juuri ne opiskelijat, joilta voimme jo etukäteen odottaa hyvää suoritusta kentältä. Ne opiskelijat, jotka olisivat enemmän tarvinneet tuota ohjausta ja ovat kyseenalaistaneet kaikkien aikaisempien työssäoppimispaikkojen normit sekä ovat tyytymätömiä nykyiseen työssäoppimispaikkaansa,olivatkin noiden tuntien aikana teillä tietämättömillä.
Opettajan näkökulmasta jäi siis hieman turhautunut olo, koska juuri kun olen ymmärtänyt ammatillisen koulutuksen olevan myös syrjäytymisen ehkäisyä ammatin opettamisen ohella, valuvat nuo eniten tukea tarvitsevat nuoret sormieni välistä ties minne. Kollegat kuitenkin kovasti lohduttelivat, että aina on niitä jotka putoavat, kaikkien kanssa ei voi onnistua ja väkisin emme heitä voi kouluun raahata. Kuitenkin minulla kytee se olo, että jotenkin se yhteys noihin nuoriin täytyisi rakentaa, jotta he uskoisivat ja luottaisivat minuun ja sanaani sen suhteen, että kannattaisi sinne koulun penkille raahautua. Jatkamme harjoituksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti