Tervetuloa lueskelemaan ajatusteni virtaa...

Tervetuloa lueskelemaan ajatusteni virtaa... Täällä ollaan etsimässä omaa ymmärrystä perustehtävään... Mikä se kulloinkin sitten mahtaa olla ;)

torstai 25. elokuuta 2011

19.8.2011/seuraamassa lääkelaskujen tuntia

Tunnilta sitten kuitenkin puuttui tuo haastavin opiskelija, jota odotettiin koululle jotta kirjallinen varoitus voitaisiin antaa. Ryhmän ako (ammatillisen kasvun ohjaaja) oli minulle kertonut, että ryhmästä tulee jatkuvasti palautetta siitä, että se on täysin pitelemätön. Ei käytöstapoja.

Tunti alkoi, kerroin miksi olin seuraamassa tilannetta. Opettaja aloitti tunnin ja samaan aikaan ryhmä teki aivan kaikkea muuta kuin mitä opettaja oli pyytänyt. Aamupalan syöntiä, pulinaa ja opettajalle asiattomuuksien huutelua. Opettaja jatkoi vain koko tunnin lempeä hymy kasvoillaan ja keskeytti opetuksensa ainakin "miljoona kertaa" mennäkseen opiskelijan viereen auttamaan siinä tehtävässä mitä opiskelija halusi.

Positiivisena puolen tietysti haluan nähdä opettajan pitkän pinnan. Kaikkinen keskeytyksineen tunnilla saatiin yksi lasku laskettua.

Mieleen minulle jäi päällimmäisenää se, että aihe oli haastava ja minullekkaan ei kyllä nyt "vanhana hoitajana" auennut opetettava asia. Kaikki keskeytykset johtivat siihen että tunti oli todella sekava. Mielestäni opiskelijat eivät kunnioittaneet opettajaa ja ikäänkuin kävelivät tämän ylitse pitkin tuntia. Pahaa teki.

Yritin haastatella opettajaa tilanteesta tunnin jälkeen. Miten hän sen koki, mikä olisi hänen mielestään ratkaisu työrauhan säilyttämiseksi? Hänen mielestään tässä ei nyt ollut mitään ihmeellistä, vähän huomion kipeitä nuoria vaan.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että minä en kilpaa huuda nuorten kanssa. Tulen itse tätä ryhmää opettamaan lähempänä joulua ja toisella tavalla lähdetään liikkeelle. Käytöstavat on kaiken alku. Olen useiden opettajien kanssa keskustellut ryhmien käytöstavoista ja saanut useita paljon vinkkejä kokeneemmilta siihen kuinka saadaan ikäänkuin ryhmä hallintaan. Ryhmän omaa sisäistä painetta voidaan kyttää näissä tilanteissa hyväksi ja ikäänkuin vastuuttaa heidät pitämään järjestystä yllä, opettaja voi kävellä luokasta ulos ja sanoa tunnin päätyvän siihen. Jäin tämän tunnin jälkeen miettimään oliko tuo todella ohjauksellista opettamista vai mitähän tuo mahtoi olla, mitä tuossa ryhmässä tapahtui. Epäilen suuresti oppimistuloksia ja luulen, että tässä ei nyt erilaiset opiskelijat saaneet ollenkaan sellaista opetusta kuin mitä he tarvitsisivat. Moni heistä olisi tarinnut tuota erityistukea, toiset vain työrauhaa itsenäiseen laskemiseen, kumpikaan ei tuossa tilanteessa nyt toteutunut. Odotan jännityksellä omia tuntejani tälle ryhmälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti