Jäipäs vaivaamaan tuo edellisen kirjoituksen lause, ”osaan opettaa…”, enhän taida vielä kuitenkaan osata opettaa, vaikkakin tietoa minulla aiheesta on… Huomasin myös, että vaikka luulen osaavani tehdä tuota hoivatyötä, täytyy nyt oikeasti osata itse myös teoria ja perustella toimintansa ihan eritavalla kuin aikaisemmin. Opiskelijoihin ei kerta kaikkiaan uppoa pelkästään malli ”tehkää näin” vaan on todella ymmärrettävä miksi näin tehdään ja miten se tehdään. Opettajana vielä yritän miettiä kuinka tuon kaiken kerron, jotta juuri tähän nimenomaiseen kuulijakuntaan osuisi ja uppoaisi tuo tieto…
Luin artikkelin ”Opettajan ammatillinen kehitysprosessi ja sen tukeminen”, jonka on kirjoittanut Annikki Järvinen 1999. (verkkoversio artikkelista www.haaga-helia.fi/aokk).
Huomaan olevani tuon opettajan kehitysprosessin alku päässä. Aloitin opettajan työni viime syyskuussa, joten työni on ollut käytännön asioiden ja organisaation opiskelua, opettamisen opettelua ja opettajan työn ymmärtämään oppimista. Huomaan huokaisevani, että onneksi minulla on kollegoja, jotka ovat antaneet vinkkejä, kysyneet tuntien jälkeen miten on mennyt ja jaksaneet kuunnella tuntojani opiskelija ryhmistä ja omasta osaamattomuudestani. Työni on siis ollut jo alusta asti prosessin omaista, suunnittelua, toteutusta ja arviointia, uudelleen suunnittelua ja toteutusta ja jälleen arviointia.
Tuota lukumateriaalissa esille tuotua prosessimallia tutkiessani huomaan, että olen ikään kuin siirtynyt induktiovaiheesta vakiinnuttamisen vaiheeseen ja huokaisen jälleen, että onneksi olen nyt suorittamassa näitä opettaja opintoja ennen kuin olen oppinut ”väärän” tavan tehdä opetustyötä. Olen toisaalta kuin tyhjäpaperi opetustaidoiltani, valmis ottamaan uutta tietoa vastaan ja testaamaan sitten taitojani. Ajoittain tuntuu kuin osaisin jo jotain kun saan opiskelijaryhmän toimimaan ja luokkahuoneessa tapahtuu jotain nousujohteista ja positiivista. Toisaalta taas huomaan OPS:ia tutkiessani, että ohjausosaamiseni todella vaatii pohtimista ja asiaan tulee nyt paneutua, ilman asioiden tiedostamista ja näkyväksi tekemistä en voi ymmärtää ja hahmottaa tilannetta. Myös erilaisten oppijoiden tilanne ryhmässä mietityttää, kuinka osaan huomioida nuo ryhmäläisten erilaiset tarpeet. Olen kuullut lukuisia kertoja kuinka opettajan tulisi huomioida erilaiset oppimisvaikeudet ja opiskelijoiden erityispiirteet, mutta kuinka voisin ne tiedostaa lyhyellä kurssilla jolla istuu parhaimmillaan 30 minulle täysin tuntematonta opiskelijaa? Opettajan ohjausosaaminen tuntuu siis kovin haasteelliselle työlle kun ryhmästä tulee erottaa yksilöt omine piirteineen.
Edellisessä työssäni huomasin tympääntyneeni, aloin polkea paikallani ja työnkuvan muuttuminen esimiehestä opettajaksi toi jälleen uutta sisältöä työhön. Onko opettaminen sitten kuitenkaan pelkästään työtä? Onko se tapa ajatella tuota omaa ammattia? Opin itsestäni myös samalla kun opin opettajan ammatista ja opettamisesta sekä tuosta koulutuskulttuurista ja oppilaitosten funktiosta. Vaikka työelämässä olen ollut jo yli 15 vuotta, tuntuu kuin olisi taas uran alussa kun miettii tätä hoiva-alaa ja kehitysvammahuoltoa ihan uudesta näkövinkkelistä.
Itsetutkiskelu alanammattilaisena ja sitä kautta opettajana tekee siis hyvää. Vierivä kivi ei sammaloidu ja siitä täytyy tässä työssä pitää kiinni…
HEKSin työstäminen on tässä jatkuvasti myös mielessä. Tuntuu, että puolet opinnoista on suoritettu kun saa HEKSin tehtyä, on siinä aikamoinen miettiminen. Oman osaamisen tunnistaminen ja tuon tiedon laittaminen järkevään ja napakkaan muotoon aiheuttaa hieman päänvaivaa...
Jatketaan siis harjoitksia...
Jatketaan siis harjoitksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti