Luin artikkelin ”Ammatillisen opettajan ammatti-identiteetti muutoksessa” teoksesta Työ, identiteetti ja oppiminen (s.156-176. Eteläpelto, Collin ja Saarinen (toim.)).
Tuo ammatti identiteetti on kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoinen asia. Itse artikkelin haastatellut opettajat edustivat mielestäni niitä ammatillisia opettajia, jotka ovat tehneet työtä jo aika kauan. Itse olen tehnyt opettajan tehtäviä vasta viime syksystä, joten pidän itseäni enemmän hoitoalan työntekijänä, lähihoitajana ja esimiehenä. En osaa identifioida itseäni akateemiseksi, saatikka opettajaksi. Johtuukohan myös osaltaan omasta taustastani, en ole koskaan haaveillut tai kuvitellut olevani opettaja.
Minut myös palkattiin tehtävään ennen kaikkea pitkän työuran vuoksi, siksi, että tiedän mitä tuo ”oikea” lähihoitajan työ on. Osaan opettaa niitä taitoja opiskelijoille, joita he vammaispuolen työkentällä tarvitsevat ja tiedän mikä tilanne tuolla työrintamalla on. Minun on aika vaikea samaistua ammatillisiin opettajiin jotka ovat olleet opetustehtävissä yli kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti ja puhuvat vain hienoa akateemista kieltä, joka ei kuulostaa alkuunkaan sille, mitä tuolla työelämässä puhutaan. Työelämä ja opistomaailma ovat todellakin vieraantuneet toisistaan. Olemme käyneet esimieheni kanssa tästä keskustelua ja hän kannustaa minua olemaan ylpeästi ja vahvasti se ”hoitoalan duunari” joksi itseni edelleen koen. Sillä tavoin voin myös omalta osaltani edistää työelämän ja oppilaitosmaailman lähentymistä ja olla esikuvana nuorille.
Huomaan myös ajattelevani, että en halua olla niin kaukana todellisesta työstä kuten nykyiset kollegani, haluan säilyttää otteeni hoiva-alaan ja vammaistyöhön. Pidän edelleen entisiin kollegoihin yhteyttä ja käytän noita suhteita hyväkseni kun haluan viedä opiskelijoitani tutustumaan siihen ”oikeaan työhön”. Edelleen olen siis ammatti-identiteettini kanssa hukassa, vai olenko sittenkään? Tarvitseeko minun edes mennä tuohon samaan muottiin vanhempien opettajien kanssa vai voisinko lähteä luomaan ihan uutta roolia opettajalle ammatillisessa koulutuksessa. Minut on palkattu tiettyjä tarpeita silmällä pitäen ja minulla on oma vahva näkemykseni osaamisestani. Olen siitä siis ylpeä ja sillä mennään eteenpäin!
Jospa voinkin omalta osaltani luoda minulle ominaista tapaa ohjata opiskelijoita tulevaan ammattiin näillä eväillä mitä minulla jo toisaalta on. Annan omalla esimerkilläni kuvan ammatillisesta käytöksestä ja niistä taidoista ja arvomaailmasta joka minulle on kokemuksen mukana tullut. Ymmärtääköhän opiskelijat asiat alkuunkaan niinkuin ne luulen opettavani? Jälleen huomaan pohtivani noita taitoja joilla opetan ja ohjaan, kuinka "tökkäsen" opiskelijat oikeaan suuntaan ammatissaan...
Opettajalla on aikamoinen valta ja vastuu siitä, mitä noista ammatillisen oppilaitoksen kasvateista tulee. Mikä on tuo tiedon määrä mitä edellytetään, onko mielummin vähän tietoa joka sisäistetty hyvin vai paljon pientä hajanaista tietoa, laadukas tieto lienee parempi. Oppimistilanteen ymmärtäminen ja siinä kontekstissa oikean ohjausmenetelmän käyttäminen on varmasti kaiken a ja o, mutta onkos minusta tähän?
Jospa voinkin omalta osaltani luoda minulle ominaista tapaa ohjata opiskelijoita tulevaan ammattiin näillä eväillä mitä minulla jo toisaalta on. Annan omalla esimerkilläni kuvan ammatillisesta käytöksestä ja niistä taidoista ja arvomaailmasta joka minulle on kokemuksen mukana tullut. Ymmärtääköhän opiskelijat asiat alkuunkaan niinkuin ne luulen opettavani? Jälleen huomaan pohtivani noita taitoja joilla opetan ja ohjaan, kuinka "tökkäsen" opiskelijat oikeaan suuntaan ammatissaan...
Opettajalla on aikamoinen valta ja vastuu siitä, mitä noista ammatillisen oppilaitoksen kasvateista tulee. Mikä on tuo tiedon määrä mitä edellytetään, onko mielummin vähän tietoa joka sisäistetty hyvin vai paljon pientä hajanaista tietoa, laadukas tieto lienee parempi. Oppimistilanteen ymmärtäminen ja siinä kontekstissa oikean ohjausmenetelmän käyttäminen on varmasti kaiken a ja o, mutta onkos minusta tähän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti