16.4.2012/ PITS3 jälkimaininkeja...

Viimeinen pienryhmämme yhteinen tuotos nauhoitettiin toissapäivänä. Suurista suunnitelmista huolimatta jälleen olimme vajaa lukuisena. No, tätähän tämä on. Parhaani olen yrittänyt ja mielestäni kaikki hommat saatiin ryhmätöinäkin tehtyä, välillä vaan pienemmällä porukalla. Jotenkin vaan tuntuu että kaikki aikataulutukseen, päätöksiin ja itse toimimiseen jäi aina meidän kahden, minun ja P:n harteille. No, edelleen, näillä on menty ja näinhän se menee muuallakin, pienryhmän jäsenet eivät aina voi olla yhtä innokkaana ja aktiivisena yhteisessä tavoitteen kimpussa.

Jäin miettimään myös omaa tiimiäni töissä. Meillä on jotenkin ihanan erilaisia ihmisiä ja jokaisella kova halu tehdä työnsä hyvin. Se jotenkin ruokkii myös minua, viimeksi tullutta tiimin jäsentä tekemään työni mahdollisimman hyvin. En kehtaa antaa muuta kuin parhaan panokseni tiimille. Se riittää, yritän parhaani näissä olo suhteissa.

Jotenkin sitä huomaa myös ihmisen inhimillisyyden ja siihen liittyvän elämän raadollisuuden, kun on joku selitys poissaoloille ja tekemättömyydelle niin sitä ryhmän jäsenenä antaa paljon anteeksi ja avustaa. Missähän kohtaa menee se raja, missä itse laittaisi stopin, että nyt jos ryhmän jäsen ei osallistu niin sitten pysyköön pois? En ole nykyisessä työssäni onneksi tähän tilanteeseen törmännyt. Pienryhmän toiminnassakin onneksi viimeisen sanan sanoo opettajamme. Aikamoista vastuun pakoilua huomaan nyt itsessäni...? En kaipaa entistä esimiestyötä, jossa jouduin usein puuttumaan tällaisiin tilanteisiin ja vertasin työtäni usein "hiekkalaatikon reunalla istumiseksi". Nyt olen ammatillisten aineiden opettajana hyvin itsenäisesti työskentelevä. Vastaan vain omasta työtäni ja miten sen hoidan.

Opiskelijoiden ohjauksessa on kuitenkin eri sävy. Oppimiseen liittyy aina jotain mitattavia tuloksia ja jos niihin ei pääse, on mustaa valkoisella miksi opiskelija putoaa kelkasta. Vertaisena toimiessa niin pienryhmässä kuin ammatillisissa piireissä puutuminen toisen tekemättömiin töihin on paljon hankalampaa. Miksi? Miksi meidän on niin vaikea antaa tuota rakentavaa palautetta kollegalle? Miksi on vaikea pitää työ ja henkilökohtaiset piirteet erillään, vaan hermostumme palautteestajoka pitäisi olla omaan ammatilliseen kasvuun liittyvää uuden näkökulman oppimista? Miksi selittelmme kun saamme palautetta? Miksi emme vain sano kiitos, yritän ajatella asiaa uudelta kantilta ja muuttaa toimintaani...

Säljö-Kaikkoslainen opettajani jää miettimään, että miten Säljö tai Kaikkonen kävisi keskustelua omien kollegoiden kanssa, millä pelisäännöillä mennään ja missä tulee raja vastaan...?

Jokaisen erityisen yksilön huomioiminen ryhmässä omiene erityisine piirteinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki sooloilu tai tekemättömyys on ymmärrettävää ja/tai hyväksyttävää. Rajojen veto "ei tasapäisessä" ryhmässä on vaan hankalampaa. Ehkä. Ja näin se lähti taas opettajan viikko reippaasti käyntiin...!!

11.4.2012/Opetuksen seurantaa/YYT lähihoitajanuorille toisessa sos. ja terveysalan oppilaitoksessa

Aamun olin seuraamassa huomattavasti kokeneempaa kolleegaa toisessa oppilaitoksessa. Kurssi oli sama, jota itse olen nyt viemässä verkkoon. Heti kättelyssä kiinitin huomiota siihen, että kurssi on koottu ihan eri tavalla ja painotukset aivan erilaisia kuin omassa opinahjossamme. Lähihoitajia voi siis valmistua ilmeisemminkin kovin eriopein...

Opettaja oli koonnut varsin massiivisen (100sivua) käsittävän oman tietopaketin kurssille, jota käsiteltiin kolmessa osassa. Jokainen osio piti sisällään pienen osakokeen. Osakokeiden keskiarvo määritti kurssin arvosanan. Tietopaketti piti sisällään hyvin tarkkaa tietoa yhteiskuntamme laista ja asetuksista, ikään sidonnaisista oikeuksista ja velvollisuuksista, sekä taloudenhoitoon ja kansantalouteen liittyvää tietoutta. Huh, ihan hengästyin kun silmäilin pakettia läpi, pystyvätkö opiskelijat todella sisäistämään tuon kaiken kurssilla? Painotus oli kurssilla selkeästi lain puitteissa toimimisessa ja velvollisuuksien ja oikeuksien sisäistämisessä. Meillä kurssi on lähdetty toteuttamaan lähinnä aikuiseksi ja kansalaiseksi kasvamisesta ja oman elämän hallintaan liittyvien seikkojen ymmärtämisestä. Lait ovat vielä jossain kaukana....

Huomion arvoista oli mielestäni sekin, että luokassa istui tunnin alkaessa vain 5 opiskelijaa, yli puoli tuntia myöhässä tuli yksi opiskelija. Näistä viidestä opiskelijasta yksi nukkui koko opetuksen ajan, tuo kuudes myöhässä tullut nukahti myös. Molemmat otsat pulpettia vasten. Kaksi opiskelijaa oli kovin aktiivisia ja kaksi oli aivan hiljaa. Opettaja oli kertonut myös selkeät säännöt tunneillensa, epäasiallisesta käytöksestä (kiroilusta) varoitus ja kahdesta varoituksesta ulos. Taukoa pidettiin tasan kymmenen minuuttia, ajastin kävi ja ovi meni lukkoon.

Luokassa oli tosiaan aika rauhallista, koska keskustelu oli vain opettajan ja kahden opiskelijan välistä. Nuo kaksi saivat varmaan aika paljon irti. Ehkä nuo kaksi hiljaistakin sai opetuksesta omalla tavallaan kuuntelemalla paljon irti. Järjestyshäiriöitä ei ollut. Mitä nuo kaksi nukkuvaa oppivat? Miten heidät huomioidaan? Toisaalta vain kaksi, mutta kuitenkin 33% opiskelijoista... Miten tilanteeseen  reagoisi säljö-kaikkoslainen opettaja? apua, minäkin meinasin nukahtaa....

Nuo oppitunnit kuluivat kurssilla selkeän luentomaiseen tapaan. Opiskelijat etenevät materiaalia lukien ja etukäteen tulostettuja kysymyksiä järjestyksessä läpi käyden. Näin kurssi etenee alusta loppuun. Kysymyspapereista sitten näihin osakokeisiin tuli useampia kysymyksiä, joihin tuli osata vastata. Toisaalta jos sinulla oli tuo materiaalipaketti ja kysymykset, pystyit opiskelemaan kurssin itsenäisestikin. En tiedä oliko tuo nyt hyvä juttu.

Tuntien jälkeen keskustelimme opettajan kanssa opiskelijoista ja selvisi, että opiskelijoita on ryhmässä usein yhtä paljon kuin meilläkin, osa nyt vaan lintsasi kun oli aamun ensimmäiset tunnit ja osa on tippunut matkan varrella pois. Kurssi oli opiskelijoilla toisella lukakaudella kun meillä se sijoittuu heti opintojen alkuun, ensimmäiseen jaksoon ensimmäiselle lukukaudelle. Lähiopetusta tuossa oppilaitoksessa oli 1ov kurssissa 28t, kun meillä se on pudonnut 24:ään tuntiin. Eroja siis opetuksessa ja sen järjestämisessä on.

Mieleeni tuli kyllä käydä uudestaan omaa kurssiani läpi. Tarkentaa tehtävien annossa sitä, mitä opiskelijoilta odotetaan ja miksi tämä asia tulee oppia. Toisaalta opin myös sen, että minä en ole edelleenkään opettaja joka luennoi. En pysty tuohon, en osaa noita pykäliä niin tarkkaan läpi ja pitääkö minun? Ja pitääkö opiskelijan? Mikä se olikaan tämän kurssin tarkoitus? Luetaanpa OPS uudestaan ja pohditaanpa kurssin sisältöä uudemman kerran...

10.4.2012/ Valmistautumista HEKS3:een

1.       Jälkeenpäin miettiessä omat tavoitteet oli lähinnä selviytyä opettajakoulutuksesta. Tuntui kuin kaikki muut olisivat pitkänlinjan konkareita ja itseltä puuttui kokemus ja toisaalta myös hetkenmielijohteesta alaa vaihtaneena en ollut aivan varma haluanko edes olla opettaja, eli onko minulla edes motivaatiota tähän. Kuitenkin olen sitoutuvaa tyyppiä ja kun päätän jonkun asian hoitaa, haluaisin sen yleensä hoitaa kohtalaisen hyvin. Niin tässäkin koulutuksessa.

Omaksi tavoitteekseni olen kirjannut HEKS:iin alkujaan oman ohjausosaamiseni kehittymisen ja erityisesti erityisten opiskelijoiden ohjausosaamisen kehittymisen. Mielestäni nämä tavoitteet ovat saavutettu, toki lisää oppia kaivataan aina. Olen pyrkinyt miettimään omaa opetustani/ohjaustani niin, että pystyisin vastaamaan niihin tarpeisiin, joita nuorilla lähihoitaja opiskelijoilla on. Nuoret ovat kiinni somessa, keskittymisessä ja opiskelutaidoissa on paljon haasteita. Heidän elämänsä saattaa olla kovinkin sekaisin opiskeluiden aikana ja aikuistumista ja kasvamista tapahtuu, valitettavasti myös notkahduksia ja taantumisia. Olen pyrkinyt omassa työssäni huomioimaan näitä asioita opetusjärjestelyillä ja omalla läsnäolollani luokassa tai ryhmien luona käytävillä missä opiskeltavista asioista puhutaan. Olen pyrkinyt löytämään luottamuksellisen suhteen, joka perustuu yhteiseen kieleen ja siihen, että minä haluan olla läsnä ja kuulla mitä näillä nuorilla on sanottavaa. Omalla vastuullani olevat kurssit olen pyrkinyt rakentamaan niin, että ne olisivat mielekkäitä juuri näille opiskelijoille ja töitä on tehty yhdessä. Olen kysynyt heiltä, miten he haluaisivat asian oppia ja sen jälkeen vasta lyönyt lukkoon kurssien kulun.

Nuorisopuolen opetus on nyt tuntunut niin sopivan haasteelliselle, että jos opettajan työssä jatkan, jatkan ehdottomasti nuorten kanssa. Siinä on sitä samaa potkua kuin aikaisemmassa haasteellisessa kasvatustyössäni. Menetelmät ovat myös osittain samoja. Läsnäolo ja vuorovaikutus on kaiken alku, vasta sen löydyttyä lähdemme miettimään opiskeltavaa aihetta. Olen löytänyt jälleen FLOWn!

Tavoitteiden asettamisessa on selkeästi jatkuvasti tarkastelemisen varaa. Niin opiskelussa kuin elämässä yleensäkin sitä asettaa tavoitteita, joitakin saavutuksia tai tuloksia johon haluaa päästä. Kuitenkin kun nuo tavoitteet on saavutettu tai ainakin likimain tavoitettu, on asetettava uusia suuntia ja uusia tavoitteita joita kohden kurkotella. Se on jatkuvaa elinikäistä oppimista. Tietoa, taitoa ja ymmärrystä voi aina jatkojalostaa ja muokata, hankkia asiaan uutta näkökulmaa ja perspektiiviä. Tavoitteiden asettaminen on siis kuin palapelin kokoamista, pala palalta oman ammatti-identiteetin rakentamista. Huomasin itsessäni opiskelun edetessä tuon ”kontrolli-friikin” joka haluaa ennakoida jotta kaikki tapahtuisi aikataulussa ja mikään ei kaatuisi niskaan loppumetreillä. Ennakoin välillä niin hurjasti, että sitten mentiin peppu edellä puuhun ja täytyi vähän ottaa takapakkia. Olen kaikesta huolimatta kantapäänkautta oppija, yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. En osaa ensin lukea ja sitten kokeilla, mutta ehkä olen oppinut kuitenkin vähän rauhallisemmin menemään eteenpäin, aina ei tarvitse pää kolmantena jalkana olla menossa väärinpäin puuhun…

Omissa opiskelutaidoissa olisi siis parantamisen varaa, mutta asioiden tarkastelu ja oman oppimisen analysointi on kyllä antanut uutta näkemystä omaan opiskeluun. Oppimispäiväkirja tulee pysymään elämässäni jatkossakin, toivottavasti se jalostuu enemmän ammatillisempaan suuntaan. Oma pohdintani saattaa olla ehkä turhan henkilökohtaistakin ajoittain ja jos haluan blogia jakaa, en tiedä pitäisikö se olla jotenkin yleisemmällä tasolla? Täytyy miettiä. Oman pienryhmän ja etenkin opettajan kanssa yhteiset keskustelut ovat tuoneet hurjasti myös lisää ajattelemisen aihetta, opetus ja oppiminen ei todellakaan ole mikään mustavalkoinen juttu!

Oman elämän rajallisuus tuo omaan oppimiseen myös raamit, vaikka kuinka haluaisin joihinkin asioihin paneutua enemmän, on niin monia asioita joihin pitää ja SAA paneutua, että kaikkeen en voi sataprosenttisesti sitoutua. Se joskus harmittaa, mutta elämä on valintoja täynnä ja siinä pitää seilata parhaalla mahdollisella tavalla.

2.       Koen, että kaikkein tärkeintä ammatilliseksi opettajaksi kouluttautumisessa ja kehittymisessä on ollut sen asian ymmärrys, että maailma on ikään kuin kaikkine informaatioineen auki. Kuulostaa todella maailmoja syleilevälle, mutta aikaisemmasta ”umpio ja läpät silmillä” työskentelystä se on ollut aikamoinen harppaus omaan ammatilliseen kasvuuni. Uskallan myös ottaa asioista eri tavalla selvää kuin aikaisemmin, mitkään nettihärpättimet tiedon ja minun välillä ei ole este, vaan väline joka on otettu haltuun. Olen siis saanut hurjasti varmuutta omaan toimintaani ja ammatillisuuteeni tämän vuoden aikana. Mielestäni se myös näkyy niin blogissani kuin siinä kuinka olen omaa toimintaani, opettamista työstänyt pikkuhiljaa. En ole tietoa oksentava opettaja, vaan enemmän uusien ovien avaaja opiskelijoilleni. Edelleen koen aina vain vahvempana Säljö-Kaikkoslaisen tavan ajatella ja katsella maailmaa. Olemme kaikki erilaisia ja yksilöllisiä ja tämän toivoisin kaikkien sisäistävän. Myös opiskelijoiden, jotka lähihoitajaksi opiskelevat. Toivon olevani esimerkkinä heille…

3.       Kuten aikaisemmin kirjoitin, olen kantapään kautta oppija, sille ei voi mitään. Koen olevani sydämeltäni ”duunari”, joka oppii asioita kokemuksen kautta. On ollut mielenkiintoista tehdä opettajan työtä ja sitten analysoida sitä jälkikäteen annettujen vinkkien mukaan. Vaikka kuinka aluksi lukee, että näin voisi tehdä ja huomioi tämä, on se täytynyt ensin kokeilla. Joskus tuntuu, että voi opiskelijaparat kun ovat minun koekaniineiksi joutuneet… No, olen myös toisaalta ”härkää sarvista” –tyyppinen opiskelija, joten en enää pelkää uusiakaan juttuja. Opiskelijoiden kanssa olen myös uskaltanut kokeilla uusia asioita ja siitä on tullut pelkkää positiivista palautetta, joten kaikki perinteisestä luento-powerpoint –opetuksesta poikkeava tulee olemaan minun juttuni tulevaisuudessakin. Olen pitänyt opiskelussani siitä, että olen JOUTUNUT ottamaan haltuun erilaisia välineitä. Jos ne olisivat olleet vapaaehtoisia, en varmaan olisi uskaltanut sellaiseen kokeilun määrään kuin mitä nyt on käytännössä koettu. Oppimistehtävien teossa on ollut ongelmia ehkä lähinnä aikataulujen suhteen kun ryhmissä ollaan tehtäviä tehty, mutta sitten neuvotellaan ja väkisin puserretaan ja sillä sitten mennään. En siis koe, että mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia olisi opiskelussa tai tehtävissä ollut.

4.       Oma kehittymiskansioni, tämä blogi ja kaikki tehtävät ovat selkeästi oman ammatillisen identiteetin kehittymiseen liittyviä pohdintoja ja tiedon keruuta, näin ollen kehittymiskansioni on selkeästi kasvunkansio. Kuten tuossa aikaisemmin jo pohdin, on tekstit ajoittain kovinkin henkilökohtaisia ja toivoisin ehkä jatkossa löytäväni enemmän näytekansiotyyppistä sisältöä kehittymisenkansiostani. Olen tehnyt itselleni jo nettisivut, jotka tulevat olemaan minulla jatkossa tukena jos/kun töitä joskus haen ja silloin olisi kiva jos se kertoisi minusta ammattilaisena. Nyt tuohon omaan kasvuun kuuluu vahvasti myös kaikki erehdykset ja opettelut, niitä ei ehkä aina ole hyvä työpaikkahaastattelussa niin alleviivata, vaikkakin kuuluu inhimilliseen elämään. Sivustoni ovat vielä kovin alkutekijöissään, mutta pikkuhiljaa haluan niitä koota, myös itselleni selkiyttämään kaikkea tätä tieto tulvaa. Minulle oleelliset asiat pyrin siis laittamaan samoihin kansiin.

Oleellisin asia, minkä toivoisin tulevan työnantajani löytävän tuosta kasvunkansiostani olisi oman toiminnan analyyttinen pohdinta ja kehittämismyönteisyys, sekä erilaisten uusien haasteiden (mm. nettihärpäkkeiden) pelkäämättömyys.

5.       Oman pienryhmän kanssa opinnot ovat menneet kovin eri tahtiin. Osalla opinnot venyvät jonnekin hamaan tulevaisuuteen, yhden kanssa olemme samassa aikataulussa ja tavoitteena saada opinnot suoritettua aikataulussa eli kuukauden päästä. Olen jo omaan oppimispäiväkirjaan jättänyt jäljen omista ajatuksistani pienryhmässä ja olemme ne myös käsitelleet pienryhmämme kesken. Ajatukset ja tuntemukset tuosta toiminnasta ovat menneet laidasta laitaan, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna aika kenties kultaakin muistot. Olen saanut ryhmältä paljon, niin hyvässä kuin pahassa, uskon, että toiminnasta voi aina oppia jotain vaikka kaikki ei niin putkeen menisikään. Näkökulmia yhteisissä keskusteluissa tuli, pääsimme välillä oikein väittelemäänkin aiheista kun olimme ihan eri mieltä asioista omine kokemuksinemme. Haasteita siis oli, mutta omalta osaltani ne olen ainakin voittanut. Hommat on tehty ja valmistun ymmärtääkseni ajoissa.

Pienryhmä toiminta on ollut nyt mietittynä antoisampaa kuin ehkä aluksi ajattelinkaan. Luulin, että teemme vain pakolla yhdessä hommat nippuun, mutta kyllähän tuossa työskentelyssä on tullut lisäarvona ryhmätyöskentelyyn liittyviä taitoja ja juuri tuo ajatus ”yhdessä olemme enemmän” on kuulunut skype -keskusteluissamme tuon tuossa. Toisaalta, välillä on sitten ollut tilanteita, että vastuu on täytynyt kantaa pienemmässä porukassa, mutta sitten se on hoidettu niin. Joka tapauksessa se on hoidettu.

6.       Blogi on todellakin ajatusteni virtaa omasta toiminnastani, mitä olen nähnyt, kuullut ja kokenut. Ajatuksenvirta näin jälkeenpäin tarkasteltuna on varmasti jalostunut pikkuhiljaa ja toivottavasti kertoo siitä, että oma opettajaidentiteettini on vahvistunut ja saanut selkeät raamit. Pedagogiikkani on siis säljökaikkoslainen –pedagogiikka ja se on niin selkäytimessä että sillä tavalla myös tarkastellaan muuta maailmaa. Toisaalta moni asia on siis omassa tavassani toimia vahvistunut, mutta toisaalta moni asia on saanut uutta potkua ja tuulta purjeisiin. Haluan mennä eteenpäin ja pysähtyminen ei tule kuuloonkaan. Vierivä kivi ei sammaloidu!

Opeopinnot ovat loppusuoralla ja sosiologian opinnot ovat saneet tämän kautta myös uutta voimaa. Tentti-ilmoittautumisia on tehty ja parit kurssit on suoriteltu maisteriopinnoista tässä talven aikana muutoin. Gradu-seminaariin täytyy syksyksi valmistautua, joten kyllä tässä eteenpäin vieritään…

27.3.2012/Ope-opiskelija kollegan opetuksen seurantaa...

Kollega oli opistollamme opetusharjoittelussa ja opetti maahanmuuttajaopiskelijoita, jotka ovat valmentavassa koulutuksessa. Opetuskertoja oli ollut jo pari aikaisemmin ja he tunsivat siis toisensa entuudestaan.

Sain etukäteen tuntisuunnitelman, joka sisälsi tulevaisuden haaveilua ja suunnittelua. Aika haastava aihe opiskelijaryhmälle, jotka ovat "repästy" irti omasta maastaan, kulttuuristaan, perheistään, tavostaan ja uskomuksistaan. Yrittää nyt luoda kuvaa suomalaisesta kulttuurista ja tavoistamme työskennellä ja elää. Ja minkälista kuvaa, mihin kuva maastamme perustuu?

Kiinnitin ensimmäisenä huomioni siihen, että S oli tosi rauhallinen ja selkeä puhuessaan opiskelijoille. Jälkeenpäin myös reflektiossa tuli esiin, että on haastavaa puhua selkokielellä kuulostamatta kuitenkaan sille, että puhuu lapsille. Edelleen huomaan miettiväni kommunikaation ja vuorovaikutuksen tärkeyttä. Niin aikaisemmassa työssäni kuin nyt nuorten kanssa olen edelleen sitä mieltä, että toiminta (opetus) on täysin mahdotonta, jos ei yhteistä kieltä löydy. S puhui kuitenkin rauhallisesti, otti katsekontaktin kaikkiin opiskelijoihin, meni vierelle, käveli luokassa. Hän seurasi jatkuvasti opiskelijoita, pysyvätkö he mukana opetuksessa. Asiat ja lähinnä vaikeat sanat ja termit S kertoi monella eri tavalla ja varmisti, että opiskelijat ymmärsivät. Tämän opiskelija joukon kanssa tulee siis kiinnittää huomiota siihen, että keskusteluun kielen ymmärtämisestä varataan riittävästi aikaa.

Itselle jäi tuosta opetuksesta mieleen juuri tuo säljö-kaikkoslainen oma tapa suhtautua opiskelijoihin. Huomioidaan jokainen omana ykslönään henkilökohtaisine taustoineen kuitenkin opastaen rinnalla yksilöllisesti jos apua tarvitsi. Huomion arvoista oli myös se, että vaikka opiskelijat ovat hyvinkin rankkoja taustoja omaavia, opetuksessa keskityttiin vain työn ja opiskelun haaveiluun ja suunnitteluun. Tunnelma pysyi mielestäni positiivisena koko ajan, tilanteet eivät olleet painostavia. Itselläni on kokemukset "pakko-opiskelusta" esiintymisineen ja ne ovat jättäneet jäljet. Nyt luokkahuoneessa oli mielestäni ilmapiiri jossa jokainen sai edetä omien tuntemustensa mukaan. Mahdollisuus oli saada paljon tietoa ja taitoa maamme työhön hakeutumisesta ja kielestä, mahdollisuus oli myös olla vaisumpi. Kannustus ylettyi kuitenkin jokaiseen.

Itselläni jäi kyllä yksi opiskelija ryhmäsät vielä mieleen. Hän ei sanonut mitään ääneen koko tunnin aikana ja mietin välillä, että ymmärtääkö hän mistä tunnilla puhutaan. Huomasin kyllä, että S kävi myös hänen luonaan, joten opettajan kontrolli tilanteesta oli havaittavissa. Jos joku opiskelijoista on jäämässä sivummalle, on se open tehtävä käydä noukkimassa kadonnut lammas mukaan....

Oli mielenkiintoista olla seuraamassa opetusta ryhmälle, josta minulla ei ole oma kohtaista kokemusta laisinkaan. Huomasin myös ihailevani ryhmän työrauhaa, minulle on muuoinkin jäänyt käsitys, että tällä ryhmällä opiskelumotivaatio ja moraali on kova. Ainakin se oli aivan toista keskittymiseltään kuin nuo nuorisoryhmät mitä minä vedän....

Hyvä S! Hienosti meni!