Oma bloggailuni on selkeästi tehnyt aalto liikettä, alku kankeuden jälkeen innostuin oppimispäiväkirjasta valtavasti ja nyt taas aika on ollut niin kortilla, että en ole valitettavasti kerinnyt juuri miettimään tekemisiäni vaan olen vaan painanut töitä vauhdilla....
Blogi on kuitenkin tuonut minulle väylän miettiä pitkäjänteisemmin toimintaani. Kun kirjoitan tekemisistäni ja lukemisistani, huomaan pohtivani ja jatkojalostavani asioita tarkemmin. Palaan kirjoituksiini, varsinkin jos joku on niitä kommentoinut ja mietin mitä esim. opetustilanteissa tapahtui, olisiko toisena päivänä opiskelijat tai minä itse toiminut toisin, mikä onnistui ja mikä ei. Toisaalta tuntuu aika haavoittavalle pohdiskella omaa oppimistaan niin, että se on kaikkien luettavana, vaikkakin, mitäs salattavaa minulla tässä olisi. Olen tällainen ja sillä hyvä. Parhaani teen. Olen kovasti toivonut saavani myös vertaistukea opiskelijatovereiltani blogin välityksellä, mutta huomaan heidän olevan erilaisia oppijoita, he eivät kirjaa asioita ehkä niinkään "fiilispohjalta" tai he eivät kirjaa tai jaa ollenkaan omaa oppimistaan näin blogissa, skypessä sitten tai kasvotusten, jos tuntevat tarpeelliseksi. Minä kun en taas puolestani osaa olla hiljaa, niin ehkä onkin ihan hyvä, että puran asioita näin kirjoittamalla, niin en kaikkien päivää tylsistytä omilla oppimiskokemuksillani…
Itselleni on näissä opettaja opinnoissa ollut selkeästi ajatuksena kehittää omaa ohjausosaamistani pohtien erilaisia oppijoita ammatillisessa koulutuksessa. Mielestäni noita tuntemuksia olen blogissani käsitellytkin ja myös lukupiiri tuotostemme omat osuuteni olen tehnyt juuri niistä kirjoista ja teoksista, joista olen kokenut olevan eniten hyötyä juuri omien tavoitteiden saavuttamisessa. Edelleen huomaan palaavani Säljöön teokseen, se on kolahtanut minulle viimeisen vuoden aikana parhaiten. Nyt teen kasvatustieteen perusopinnoissa myös esseetä erilaisista oppijoista ja erityisesti siinä syvennyn maahanmuuttaja nuorten oppimiseen, ohjaukseen ja tuon oppimisprosessin kontekstualisuuteen. Näissä ope opinnoissa on ryhmäkeskusteluissakin paljon käsitelty työtäni ja nimen omaa nuorten opiskelijoiden näkökulmasta, joten sitä olen käsitellyt vallan suu vaahdossa pienryhmäni kanssa. Oma ns. sisäinen paloni on puolestaan taas erityisoppijoiden, kehitysvammaisten opiskelijoiden kanssa tehtävässä yhteistyössä, joten mielestäni tuota ohjausosaamista on tullut katseltua useammasta suunnasta ja erityisten opiskelijoiden kannalta. Ja eihän tämä opiskelu tämän teeman suhteen tähän vielä lopu, vastahan tämä on alussa!
Näissä opettaja opinnoissa on tullut monia ahaa-elämyksiä, jotka ovat omaa työtäni rikastuttaneet. Nyt olen niin tyytyväinen siihen, että puolitoista vuotta sitten heittäydyin hetkeen ja hain opettajan työtä. Puoli vuotta myöhemmin esimiehen kehoituksesta hakeuduin opettaja opintoihin ja hetken mielijohteesta senkin tein hakien juuri verkko-opetuksen pariin… Verkko on nyt sitten saanut ihan uuden merkityksen työssäni, olen innolla lähdössä luomaan verkkokurssia mielessä nuo erityiset oppijat joita ammatillisesta koulutuksesta löytyy. Tämänkin siis olen pyrkinyt ajattelemaan juuri tuota omaakin tavoitetta silmällä pitäen eli kuinka saada nuo nuoret innostumaan opiskelusta kun luokkahuone opiskelu tuntuu kovin raskaalle monesta. Olisiko verkossa tapahtuva opetus heille enemmän tätä päivää jos vain aihe antaa myöden? Taitoja heiltä ei näytä puuttuvan. Toinen mielenkiinnon kohteeni on ollut tuo yhteisopetuksen suunnittelu erilaisten oppijoiden kanssa yhdessä, sitä on kokeiltu toiminnallisena opetuksena ja tulokset ovat olleet oikein hyvät. Win-win situation! Eli pedagogiikkaa on tullut pohdittua ja siihen liittyvää ohjauksen tarvetta erilaisilla oppijoilla.
Tuo verkko ja siihen liittyvät erilaiset työkalut ovat olleet minulle todellinen kompastuskivi, olen siitä blogissanikin kirjoittanut. Nyt kuitenkin väittäisin, että olen saanut tuosta pelostani yliotteen ja ehkä ennemminkin koen nyt aikamoista voittaja oloa siitä, että olen oppinut aivan valtavasti viimeisen vuoden aikana ja se on poistanut pelkoani käyttää tuota verkkoa ja jatkojalostaa sitä opetuskäyttöön. Virtuaalipäivät antoivat vielä vähän lisäpotkua omaan työhön, nyt on innostusta uuden asian opetteluun ja opettamiseen vaikka millä mitalla, katsotaan tulenko täältä millaisella ryminällä maanpinnalle keväällä kun verkkokurssia alan virallisesti työstämään.
Yleisesti jos pohdin omaa oppimistani tämän kuluneen puolenvuoden tai oikeastaan vuoden aikana, huomaan miettiväni kaiken käytännön kannalta. Pyrin testaamaan lukemaani käytännössä ja erityisesti tuolla ammatillisen koulutuksen puolella. Joskus huomaan asioiden toimivan, joskus huomaan niiden sopimattomuuden omaan työhöni. Huomaan myös päivittäin käsitteleväni minulle uusia asioita kollegoiden kanssa, kyselen heiltä, kuinka he asian näkevät työssämme. Onneksi minulla on aika mahtava tiimi tukena, keskustelu ja asioiden puntaroiminen on mahdollista ja itsestään selvää jokaiselle ja se on sallittua vielä aika uudellekin opettajalle ilman sen kummempia kyräilyitä.
Kokemukseen ja kokeiluun liittyvä tieto näkyy varmasti blogiteksteissäni vahvana. Tiedän, että teoreettinen tieto ei ole yhtä vahvasti esillä kuin tuo arjen kokemus. Kuitenkin lukiessani ja oppiessani uusia asioita pyrin teorian pitämään mielessäni, en tee asioita hetken mielijohteesta työssäni, vaan opetus- ja ohjaustilanteet ovat aina etukäteen harkittuja ja työstettyjä juuri oppimieni asioiden pohjalta. Ainahan asiat eivät mene niin kuin on suunnitellut, mutta silloin kun niitä on hyvin suunnitellut, on helpompi improvisoida tilanteen niin vaatiessa.
Yritän valita opiskeltavan materiaalin omien oppimistavoitteitteni kanssa linjassa, pyrin myös omalla toiminnallani tuomaan pienryhmäni tietoisuuteen kaiken sen, minkä itse olen kokemuksen kautta oppinut. Tutkitun tiedon, tuon kirjoitetun materiaalin vertailu todelliseen opettajan työhön on siis jatkuvasti läsnä ja nyt tuntuukin, että olen tänä syksynä opettanut 12t päivässä kun ensin teen sen palkkatyön ja sitten illat istun analysoimassa tuota työtä kirjojen tai pienryhmäni avulla. Vaikka koko opettajan työ on aluksi tuntunut sille, ettei se ole minun juttuni, on kuitenkin kaikki uusi tieto tässä matkan varrella tuonut aikamoisen määrän varmuutta ja osaamista minulle, antanut potkun siihen suuntaan, että vaikka jatkaisin tulevaisuudessa työtäni missä, voin tätä oppimaani aina hyödyntää. Tiedostan myös sen, että valitettavasti pääsin ”turtumaan” aikaisemmassa työssäni ja nyt uudet tuulet ovat minut saaneet innostumaan työnteosta ja kehittymisestä uudella tavalla, opinnot ovat kaiken kaikkiaan saaneet uutta vauhtia tänä syksynä.
Kuten tässä matkan varrella olen kirjoitellut, on ope-identiteettini jotenkin koko ajan hakusessa tai vastustan sen muotoutumista itselleni, en koe olevani opettaja. Mutta, koen ohjauksen ja etenkin ammattiin kasvamisen ohjauksen olevan minulle se oikea työ, ehkä se sitten on se minun opettajan identiteettini voimistuva suunta. Haluan olla vahvasti mukana tuossa ammatin kasvussa, haluan olla näyttämässä esimerkilläni niitä arvoja joita lähihoitaja työssään käyttää ja toteuttaa, haluan olla tuo rinnalla kulkija kun uusi hoitaja on siirtymässä opinahjosta työelämään. Oma käsitykseni kuitenkin ammatillisesta koulutuksesta sai kyllä aikamoisen ravistuksen kun minulle tässä nykyisessä työssäni selvisi, että eihän se suinkaan ole sitä hoitajan tietotaidon opettamista motivoituneille opiskelijoille tämä opettajan työ, vaan se on oikeasti hyvin pitkälti sitä kasvatustyötä. Mutta mitäs minä kasvatan? Kasvatanko lapsesta nuorta ja nuoresta aikuista, vai kasvatanko peruskoululaisesta vastuullista ammatin harjoittajaa? Tätä asiaa pohdiskelen päivittäin ja joka iltapäivä minulla on tähän eri vastaus, joten pyydän Alame, älä pyydä tähän yhtä kaikenkattavaa vastausta! Tämä asia, omat käsitykseni opetuksesta, opettamisesta ja ammatillisuudesta ja opiskelijoiden käsitykset näistä samoista asioista, niiden pohtiminen opetushallituksen ja oppilaitoksen antamissa raameissa yhteistyössä kaikkien tässä kontekstissa toimivien kanssa saa minulle harmaita hiuksia aikaiseksi jos yritän sitä tähän tekstiin saada jotenkin jäsenneltyä. Tämä opettajan työ on mielestäni jokapäiväistä reflektointia, etenkin tuon oman toiminnan läpi käymistä ja analysointia. Tuota reflektointia ei kerta kaikkiaan voi välttää, muutoin olen ehkä taas se turtunut duunari ja sitä en halua olla. Eli niin kauan kuin jaksan pohdiskella ja miettiä eri vaihtoehtoja työni toteuttamiseen koen olevani vahvoilla työssäni, mutta joka päivä nuo pohdinnat saavat uusia suuntia opiskelijoiden ja oman osaamiseni kehittymisen myötä. Ehkä siis olen myös rinnalla kulkijan lisäksi myös tietyllä tapaa vertainen opiskelijoitteni kanssa, niin hyvässä kuin pahassa….
Aivot käyvät nyt hitaalla kinkkumättöjen jälkeen, yhden järkevän ja tyhjentävän lausunnon antaminen omasta oppimisesta on aivan mahdotonta. Ehkäpä täydennän näitä pohdintoja vielä vitamiini kuurin jälkeen…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti