Tänään seurasin vierestä opettajan työskentelyä, kun hän ohjasi omaa ryhmäänsä yhdessä kanssani kurssin alussa, joka toteutetaan projektiluontoisena.
Opetuksen sisältö ei tässä ole mielestäni olellista, vaan tuo opettajan asenne, suhtautuminen, läsnäolo, kuuntelu reagointi pieniinkin ryhmän reaktioihin. Tuo hänen otteensa oli aivan käsittämättömän rauhallinen ja jatkuvasti läsnä. Tuntui kuin itselläkin olisi ainoana vaihtoehtona ollut kuuntelu ja osallistuminen aiheeseen. Mikä sen teki? Ryhmä oli opettajan oma ryhmä, he siis tunsivat hyvin. Paikalla oli aamutuimaan vain ne rauhallisimmat ja sitoutuneimmat opiskelijat? Pedgogiikka? Opettajalla oli kurssin sisältö hyvin itsellään sisäistettynä ja hän tiesi mistä puhui. Hän myös haastoi opiskelijat, piti niitä pitkiä taukoja odottaen, että joku muu aloittaa puhumisen...
Oli todella ilo tehdä tuota ohjausta yhdessä alkupriiffauksen jälkeen, ryhmäläiset olivat kaikki mukana tuossa työssä jota lähdimme toteuttamaan. Yhteisen aloituksemme jälkeen jäin vielä iltapäiväksi tuon opiskelijaryhmän kanssa käymään läpi kehitysvammaisten hyvää arkea ja mitä se pitää sisällään, sekä toimintasuunnitelman tekoa ja työnjakoa mikä liittyi tuohon projektiluontoiseen työskentelyyn. Tuo toinen opettaja oli mielestäni saanut parissa tunnissa aikaan niin hyvin orientoidun ryhmän, että minä pystyin vain nauttimaan tuon työn tuloksista.
Ryhmässä oli paljon HOJKSilla opiskelevia. Opettaja oli siis myös jo tietoinen ryhmäläisten oppimiseen liittyvistä haasteista ja osasi ne huomioida. Vedämme yhdessä tämän opettajan kanssa kahta rinnakkaista ryhmää ja tätä samaa kurssia vielä tässä syksyn aikana ja hän lupasi myös kurssien jälkeen antaa minulle palautetta, onpa kiva kuulla mitä hän on mieltä omasta työskentelystäni...
Mieleen jäi rauhallisuus ja yhteinen pohdinta ja asian pureskelu. Ja vielä rauhallisuus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti