Olihan ponnistus... Jouduin kyllä äänen siirrossa turvautumaan mikrotukeen, kun en osanut tallentaa ääniraitaa sellaiseen muotoon, että sen olisi näppärästi siirtänyt. Äänentoisto kaikenkaikkiaan ei ole mielestäni kyllä kovin hyvä, hengityskin siinä kuuluu, mutta purkissa on, ihka ensimmäinen tuotos tuota lajia. Nyt on pakko miettiä vielä sitä verkkokurssin suunnittelua, tai ainakin ääniluentojen tekoa... Apua!
Katselin myös useampia muiden opiskelijoiden tuotoksia, kyllä ne oli hyviä! Asiapitoisia ja selkeitä, kuvat avaavt aihetta ja luovat mielikuvia ihan eritavalla kuin pelkkä kirjoitettu teksti. Tätä menetelmää täytyy kyllä treenata, haluan oppia tämän paremmin. Täytyy laittaa ohjeet kunnolla ylös, että osaa sitten tulevaisuudessakin tätä työstää. Nyt näyttää sille, että lan tosissaan yhtä kurssia verkkokurssiksi vääntämmä, joten tämän hallinta ja oman äänen kammoksuminen täytyy ottaa hallintaan.... Toisen kerran Apua!
torstai 24. marraskuuta 2011
torstai 17. marraskuuta 2011
17.11.2011/Opetusharjoittelusta, siitä isosta kokonaisuudesta.
Kolmenkurssin työstäminen lähihoitajaopiskelijoille ja sen linkittäminen yhteen kahden erityisryhmän kanssa useamman opettajan voimin vaati aikatavalla suunnitelmallisuutta. Mutta, hyvin suunniteltu oli jo lähes puoliksi tehty! Sain aika mairittelevaa palautetta, ihan alkoi punastuttaa... Myönnettäköön, että kaksi hylättyä suoritusta tuli opiskelijaryhmästä ja he eivät ole halunneet kommentoida kursseja saatikka opetustani millään tavalla. VAin nämä kaksi opiskelijaa joiden arvion laitoin näkyviin, ovat halunneet palautetta antaa. Kaikille opiskelijoille laitoin tästä kokonaisuudesta henkilökohtaista palautetta ja snoinkin, että nuo kaikki kuusi valmistuvaa opiskelijaa olisin voinut nähdä työkvereinani, olisin voinut heidän kanssaan lähteä uutta hoitokotia perustamaan, olivat he sen verran hyviä!
Kuten Amped2 lukupiiriraportin loppuun myös kirjasin, ovat suurimmat innoittajani opetus työssä.... tai sanotaan mielummin ohjaus, kuulostaa enemmän minun tyylilleni...siis ohjaustyössä olleet nuo erityisopetukseen ja siihen liittyviin taitoihin liittyneet kirjoitukset. Itselleni myö Säljön sosiokulttuurinen näkökulma oli varmasti ensimmäinen avaus tähän nykyseen työhöni, se ahaa elämys toisenlaiseen näkökulmaan "kuinka suhtaudun opiskelijaan yksilölliset taustat ja piirteet huomioiden". Aluksi ajattelin sitä ehkä lähinnä maahanmuuttajia ajatellen, mutta tänä päivänä mietin sitä pitkälti myös katsoessani noita nuoria, joiden kanssa työskentelen. Kuten he itse sanovat, opiskeluinto riippuu päivästä ja elämäntilanteesta, monella saattaa olla aikamoisia elämänkriisejä käynissä ja opettajalle tieto niistä on opetuksen suunnittelun kannalta kultaakin arvokkaampaa. Joskus vaan tuntuu, että riittääkö rahkeeni tähän.
Engeström, kuten jo aikameenikin olen jo tainnut mainita, on aikamoinen käsikirja kurssin suunnitteluun. Ohjenuorana olen pitänyt sitä, että mielummin yksi asia laadukkaasti kuin monta asiaa hutiloiden. Kun näen opiskelijoista, että nyt on saavutettutietty oppimisen taso jossain asiassa, voin lähteä tuomaan lisää materiaalia ja tietoa, mutta vasta sitten kun aika on kypsä. Eräs kollega sanoi ruokapöydässä eilen, että se on parasta opetusta kun se vähän aina opiskelijaa kirpaisee. Eli kun rimaa pikkasen vielä nostetaan, jotta saadaan puristettua vielä vähän lisää... Oppiminen etenee ja aivot saa töitä, turhautuminen tai liian helpolla pääsykään ei ole hyväksi.
Omissa opiskeluissni olen myös huomannut nyt, että oma opettajani pyytää vielä vähän kommenttia. Vielä vähän lisä perusteluita.... Kiitos Alame, että jaksat motivoida uusiin ponnistuksiin. Mistä saan itselleni "ruoskan" kun ope-opinnot loppuu?
Kuten Amped2 lukupiiriraportin loppuun myös kirjasin, ovat suurimmat innoittajani opetus työssä.... tai sanotaan mielummin ohjaus, kuulostaa enemmän minun tyylilleni...siis ohjaustyössä olleet nuo erityisopetukseen ja siihen liittyviin taitoihin liittyneet kirjoitukset. Itselleni myö Säljön sosiokulttuurinen näkökulma oli varmasti ensimmäinen avaus tähän nykyseen työhöni, se ahaa elämys toisenlaiseen näkökulmaan "kuinka suhtaudun opiskelijaan yksilölliset taustat ja piirteet huomioiden". Aluksi ajattelin sitä ehkä lähinnä maahanmuuttajia ajatellen, mutta tänä päivänä mietin sitä pitkälti myös katsoessani noita nuoria, joiden kanssa työskentelen. Kuten he itse sanovat, opiskeluinto riippuu päivästä ja elämäntilanteesta, monella saattaa olla aikamoisia elämänkriisejä käynissä ja opettajalle tieto niistä on opetuksen suunnittelun kannalta kultaakin arvokkaampaa. Joskus vaan tuntuu, että riittääkö rahkeeni tähän.
Engeström, kuten jo aikameenikin olen jo tainnut mainita, on aikamoinen käsikirja kurssin suunnitteluun. Ohjenuorana olen pitänyt sitä, että mielummin yksi asia laadukkaasti kuin monta asiaa hutiloiden. Kun näen opiskelijoista, että nyt on saavutettutietty oppimisen taso jossain asiassa, voin lähteä tuomaan lisää materiaalia ja tietoa, mutta vasta sitten kun aika on kypsä. Eräs kollega sanoi ruokapöydässä eilen, että se on parasta opetusta kun se vähän aina opiskelijaa kirpaisee. Eli kun rimaa pikkasen vielä nostetaan, jotta saadaan puristettua vielä vähän lisää... Oppiminen etenee ja aivot saa töitä, turhautuminen tai liian helpolla pääsykään ei ole hyväksi.
Omissa opiskeluissni olen myös huomannut nyt, että oma opettajani pyytää vielä vähän kommenttia. Vielä vähän lisä perusteluita.... Kiitos Alame, että jaksat motivoida uusiin ponnistuksiin. Mistä saan itselleni "ruoskan" kun ope-opinnot loppuu?
14.11.2011/Kolmas lähipäivä....
Mieleen jäi ehkä eniten se, että olen varmasti aikamoisessa umpiossa elänyt tähän asti ja katsellut omaa toimintaani vain tietyn kapean kaitaleen saralta. Verkostotehtävä oli varmasti monelle helppo, mutta minä yritin sijoittaa itseäni johonkin suureen mosaiikkiin ja olen katsellut asioita aika suppeasta näkökulmasta. Oli kiva nähdä muiden ryhmäläisten katselevan toisaalta samoja asioita, mutta ihan eri vinkkelistä. Jäin vain miettimään, löytyykö tuolle verkostolle jossa toimin, rajoja ollenkaan? Vai olemmeko aina linkitettynä johonkin toiseen verkoston reunaan ja sitä kautta olemme yhtä kaikki yhä suurta kokonaisuutta...? Menipäs taas pohdinnaksi.
Viini-suklaa vaikutti tekniikaltaan sellaiselle, että voisin sitä käyttää esim omien opiskelijoitteni kanssa näyttösuunnitelmia tehtäessä, tai kun he ovat työssäoppimassa ja siellä asettavat tavoitteta omalle toiminnalleen. Kun sitä tunnilla testasimme, se tuntui kovin haasteelliselle, koska parinani oli henkilö, jonka työstä en ymmärtänyt tuon taivaallista! Elämme ihan eri maailmassa... Mutta jos olisin varmempi ja kokeneempi kyselytekniikan käyttäjä, onnistuisi varmasti tuolla tekniikalla myös selvittää juuri itselle ei niin tuttujen kehittämishankkeiden sisältöä. Opiskelijoiden kanssa tuntuu todella tepsivän se, että mitä enemmän on kiinnostunut heidän tekemisistään ja jaksaa kysellä, saa heitä myös työstämään asioita paremmin.
Omassa pienryhmässämme tuntuvat asiat menevän jokaisella aika omaan tahtiin. Nyt on syksy ollut tiukkojen aikataulujen aikaa ja me emme ole ryhmässä niissä pystyneet pysymään. Itseä harmittaa, koska ajattelen niin, etten haluaisi olla mistään aikatauluista tai sovituista ajoista myöhässä, koska en puolestani halua myöhästymisilläni ketään toista vaivata. Tässä nyt on kohdallamme ollut monta mutkaa ja aikataulut eivät ole kertakaikkiaan osuneet kohdalleen, joten sitten itsellekkin on tullut pienoinen taisteluväsymys ja olen mennyt vähän sieltä mistä aita on matalin. Ryhmässä on kyllä se voima, että ikäänkuin pienen painostuksen alla sitä haluaa myös itsensä ylittää. Toisaalta ehkä alavire myös tarttuu, joten täytyy tässä nyt itsensä koota, etten ainakaan ryhmäläisiäni omalla alisuorittamisellani latista.
Kyllä nuo lähipäivät ovat hyviä. On hyvä pysähtyä naamatusten katsomaan ja päivittämään tilannetta. Se että ollaan siinä ihan konkreettisesti samassa huoneessa on ihan eri asia kuin sähköpostin vahtaaminen. Nyt tästä ehkä alkaa enemmän yksilötyöskentely, tosin onhan minulle jo tulossa pari opiselijatoveria seuraamaan opetustani.... Apua!
Ainiin, saatiinhan me omassa pienryhmässä YTO jo aika kivasti alulle, aihe+väline+aikataulutus on lyöty lukkoon ja sisältöäkin vähän saatiin mietintämyssyyn muhimaan. Prosessi on siis käynnissä!
Viini-suklaa vaikutti tekniikaltaan sellaiselle, että voisin sitä käyttää esim omien opiskelijoitteni kanssa näyttösuunnitelmia tehtäessä, tai kun he ovat työssäoppimassa ja siellä asettavat tavoitteta omalle toiminnalleen. Kun sitä tunnilla testasimme, se tuntui kovin haasteelliselle, koska parinani oli henkilö, jonka työstä en ymmärtänyt tuon taivaallista! Elämme ihan eri maailmassa... Mutta jos olisin varmempi ja kokeneempi kyselytekniikan käyttäjä, onnistuisi varmasti tuolla tekniikalla myös selvittää juuri itselle ei niin tuttujen kehittämishankkeiden sisältöä. Opiskelijoiden kanssa tuntuu todella tepsivän se, että mitä enemmän on kiinnostunut heidän tekemisistään ja jaksaa kysellä, saa heitä myös työstämään asioita paremmin.
Omassa pienryhmässämme tuntuvat asiat menevän jokaisella aika omaan tahtiin. Nyt on syksy ollut tiukkojen aikataulujen aikaa ja me emme ole ryhmässä niissä pystyneet pysymään. Itseä harmittaa, koska ajattelen niin, etten haluaisi olla mistään aikatauluista tai sovituista ajoista myöhässä, koska en puolestani halua myöhästymisilläni ketään toista vaivata. Tässä nyt on kohdallamme ollut monta mutkaa ja aikataulut eivät ole kertakaikkiaan osuneet kohdalleen, joten sitten itsellekkin on tullut pienoinen taisteluväsymys ja olen mennyt vähän sieltä mistä aita on matalin. Ryhmässä on kyllä se voima, että ikäänkuin pienen painostuksen alla sitä haluaa myös itsensä ylittää. Toisaalta ehkä alavire myös tarttuu, joten täytyy tässä nyt itsensä koota, etten ainakaan ryhmäläisiäni omalla alisuorittamisellani latista.
Kyllä nuo lähipäivät ovat hyviä. On hyvä pysähtyä naamatusten katsomaan ja päivittämään tilannetta. Se että ollaan siinä ihan konkreettisesti samassa huoneessa on ihan eri asia kuin sähköpostin vahtaaminen. Nyt tästä ehkä alkaa enemmän yksilötyöskentely, tosin onhan minulle jo tulossa pari opiselijatoveria seuraamaan opetustani.... Apua!
Ainiin, saatiinhan me omassa pienryhmässä YTO jo aika kivasti alulle, aihe+väline+aikataulutus on lyöty lukkoon ja sisältöäkin vähän saatiin mietintämyssyyn muhimaan. Prosessi on siis käynnissä!
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
09.11.2011 Amped2/opetuksen seurannat tehty.... enpä taida kuitenkaan lopettaa päiväkirjanpitoa...
Virallisesti tuo 25 tuntia on tullut tänään täyteen, mutta ajattelin kuitenkin jatkossakin laittaa opettajien työskentelyyn liittyviä ajatuksia ylös. Vaikka alkuun tuntui tämä päiväkirja vähän oudollekkin asialle ylläpitää, on näistä omien ajatusten purkamisista ihan selkeästi hyötyä. Kun asiat on kirjattu, pääsee ikäänkuin myöhemminkin kurkkaamaan noihin tunnelmiin ja muistaa paremmin tilanteet ja mitä niissä tapahtui. Tuntuu tosiaan, että kuten olemme monessa kohtaa jo pohdskelleet tuota opettajan persoonan vaikutusta opetukseen, nousee se myös noissa omissa ajatuksissa vahvasti aina päällimmäiseksi. Miten opettaja käytti teknistenlaitteiden ja tietopaketin lisäksi omaa persoonallisuuttaan hyväksi opetuksessa. Ihan kuten aikaisemmassa työssäni (pakko taas sanoa tämäkin), koko persoonalla ja kropalla ollaan tuossa tilanteessa, turha on mitään näytellä jos ei tiedä, omana itsenään siinä on ryhmän rinnalla kuljettava kohti tuota jotakin tuntematonta --> ammatitukintoa...
9.11.2011/Amped2/opetuksen seurantaa ja vähän toteutustakin...
Tänään seurasin vierestä opettajan työskentelyä, kun hän ohjasi omaa ryhmäänsä yhdessä kanssani kurssin alussa, joka toteutetaan projektiluontoisena.
Opetuksen sisältö ei tässä ole mielestäni olellista, vaan tuo opettajan asenne, suhtautuminen, läsnäolo, kuuntelu reagointi pieniinkin ryhmän reaktioihin. Tuo hänen otteensa oli aivan käsittämättömän rauhallinen ja jatkuvasti läsnä. Tuntui kuin itselläkin olisi ainoana vaihtoehtona ollut kuuntelu ja osallistuminen aiheeseen. Mikä sen teki? Ryhmä oli opettajan oma ryhmä, he siis tunsivat hyvin. Paikalla oli aamutuimaan vain ne rauhallisimmat ja sitoutuneimmat opiskelijat? Pedgogiikka? Opettajalla oli kurssin sisältö hyvin itsellään sisäistettynä ja hän tiesi mistä puhui. Hän myös haastoi opiskelijat, piti niitä pitkiä taukoja odottaen, että joku muu aloittaa puhumisen...
Oli todella ilo tehdä tuota ohjausta yhdessä alkupriiffauksen jälkeen, ryhmäläiset olivat kaikki mukana tuossa työssä jota lähdimme toteuttamaan. Yhteisen aloituksemme jälkeen jäin vielä iltapäiväksi tuon opiskelijaryhmän kanssa käymään läpi kehitysvammaisten hyvää arkea ja mitä se pitää sisällään, sekä toimintasuunnitelman tekoa ja työnjakoa mikä liittyi tuohon projektiluontoiseen työskentelyyn. Tuo toinen opettaja oli mielestäni saanut parissa tunnissa aikaan niin hyvin orientoidun ryhmän, että minä pystyin vain nauttimaan tuon työn tuloksista.
Ryhmässä oli paljon HOJKSilla opiskelevia. Opettaja oli siis myös jo tietoinen ryhmäläisten oppimiseen liittyvistä haasteista ja osasi ne huomioida. Vedämme yhdessä tämän opettajan kanssa kahta rinnakkaista ryhmää ja tätä samaa kurssia vielä tässä syksyn aikana ja hän lupasi myös kurssien jälkeen antaa minulle palautetta, onpa kiva kuulla mitä hän on mieltä omasta työskentelystäni...
Mieleen jäi rauhallisuus ja yhteinen pohdinta ja asian pureskelu. Ja vielä rauhallisuus...
Opetuksen sisältö ei tässä ole mielestäni olellista, vaan tuo opettajan asenne, suhtautuminen, läsnäolo, kuuntelu reagointi pieniinkin ryhmän reaktioihin. Tuo hänen otteensa oli aivan käsittämättömän rauhallinen ja jatkuvasti läsnä. Tuntui kuin itselläkin olisi ainoana vaihtoehtona ollut kuuntelu ja osallistuminen aiheeseen. Mikä sen teki? Ryhmä oli opettajan oma ryhmä, he siis tunsivat hyvin. Paikalla oli aamutuimaan vain ne rauhallisimmat ja sitoutuneimmat opiskelijat? Pedgogiikka? Opettajalla oli kurssin sisältö hyvin itsellään sisäistettynä ja hän tiesi mistä puhui. Hän myös haastoi opiskelijat, piti niitä pitkiä taukoja odottaen, että joku muu aloittaa puhumisen...
Oli todella ilo tehdä tuota ohjausta yhdessä alkupriiffauksen jälkeen, ryhmäläiset olivat kaikki mukana tuossa työssä jota lähdimme toteuttamaan. Yhteisen aloituksemme jälkeen jäin vielä iltapäiväksi tuon opiskelijaryhmän kanssa käymään läpi kehitysvammaisten hyvää arkea ja mitä se pitää sisällään, sekä toimintasuunnitelman tekoa ja työnjakoa mikä liittyi tuohon projektiluontoiseen työskentelyyn. Tuo toinen opettaja oli mielestäni saanut parissa tunnissa aikaan niin hyvin orientoidun ryhmän, että minä pystyin vain nauttimaan tuon työn tuloksista.
Ryhmässä oli paljon HOJKSilla opiskelevia. Opettaja oli siis myös jo tietoinen ryhmäläisten oppimiseen liittyvistä haasteista ja osasi ne huomioida. Vedämme yhdessä tämän opettajan kanssa kahta rinnakkaista ryhmää ja tätä samaa kurssia vielä tässä syksyn aikana ja hän lupasi myös kurssien jälkeen antaa minulle palautetta, onpa kiva kuulla mitä hän on mieltä omasta työskentelystäni...
Mieleen jäi rauhallisuus ja yhteinen pohdinta ja asian pureskelu. Ja vielä rauhallisuus...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)